Real Albert Promotion osakkaaksi Rock Paper Scissors Brewing Companyyn

Kuopiolainen tapahtumajärjestäjä ja elämystoimisto Real Albert Promotion Rock Paper Scissor Brewing Companyn pienosakkaaksi.

Kuopiolainen pienpanimo RPS Brewing Company Oy, joka täyttää kesän alla kolme vuotta, on saanut uusia pienosakkaita juuri järjestetyssä suunnatussa annissa. Osakeannin myötä panimo on investoinut laitteestoon ja hankkinut mm. tölkityslinjaston.  

Rahoituksen myötä myös panostukset kansainvälistymiseen mahdollistuvat paremmin tulevaisuudessa.

”Olemme viime ajat pyrkineet keskittymään kotimaan markkinoihin ja osuutemme kasvattamiseen siellä. Nyt, tölkkipakkauksen myötä, voimme alkaa taas katselemaan laajemmin markkinoita rajojen ulkopuoleltakin”, kertoo toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen COMONO –lippalakki päässään.

PIENOSAKKAAT MUKAAN TOIMINTAAN, HEIMONEUVOSTON VETÄJÄKSI ALLU KOSKINEN

Äskettäin päättyneen annin myötä yhtiöön tuli lisää uusia pienosakkaita, jotka ovat  tuttuja monelta eri elämän- ja liiketoiminnan alalta. Yhtiö katsookin omistuspohjan olevan niin ansioitunut, että tätä osaamista halutaan hyödyntää yhtiön liiketoiminnassa laajemmin.

”Saimme mukaan edelliseltä rahoituskierrokselta valtavasti osaamista, muun muassa kolme uutta hallituksen jäsentä. Nyt haluamme laajentaa tätä osallistumismahdollisuutta yhtiön toimintaan perustamalla uuden vaikuttamisalustan, Heimoneuvoston. Olemme enemmän kuin onnellisia saadaksemme sen heimopäälliköksi Allu Koskisen, jonka näytöt kansan villitsemisestä ovat kiistattomat”, toteaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Janne Seppälä.

”Päätös lähteä toimintaan mukaan oli helppoa, koska se tukee Real Albert Promotion Oy:n strategiaa kokonaisvaltaisena elämystoimistona. RPS:n on vahva brändi ja on mahtavaa päästä osaksi sen kasvutarinaa”, jatkaa Real Albert Promotionin toimitusjohtaja Allu Koskinen.

TAVOITTEENA JATKAA UUSIA AVAUKSIA

RPS Brewing Company Oy on tullut tutuksi mm. Trump – Putin huippukokousoluestaan vuonna 2018 sekä viime aikoina esimerkiksi yhteistyöstään jalkapallon pääsarjan, Veikkausliigan, kanssa.

“Kilpailu kaupan ja ravintolan hyllyssä on kovaa näinä päivinä. Se että sinulla on Suomen paras lager ja venhäolut ei takaa vielä mitään. Yrityksen ja sen juomien täytyy tulla esille muutenkin ja mieluiten vielä positiivisista yhteyksistä. Esimerkiksi tähän toivomme uudelta neuvostolta ideoita”, miettii Samuli Huuhtanen. “Heimoneuvosto koostuu useista luovista henkilöistä, joiden kanssa tulemme ideoimaan erilaisia tempauksia säännöllisissä tapaamisissamme.” jatkaa Koskinen pilke silmäkulmassa.

Tuotekehityksen puolella yritys on ollut aktiivinen myös. Viime vuoden lopulla RPS Brewing ja KOTIPIZZA Group kehittivät yhdessä täydellisen oluen pizzan yhteyteen. Tätä olutta on saatavilla kaikista Kotipizzoista valtakunnallisesti. Viimeisimpänä yhtiö julkisti meksikolaisen lagerin, COMONOn. ”On tärkeää tutustuttaa pienpanimo-oluita laajemmin ihmisten tietoisuuteen. Nämä uutuudet sekä huhtikuussa kauppoihin saapuva ULTRA LAGER, Veikkausliigan virallinen olut, ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka haemme tähän mahdollisuuksia perinteisten kanavien ulkopuolelta.” kertoo Janne Seppälä.

RPS Brewing Company Oy -nimen takaa paljastuu Rock Paper Scissors Indie Brewery -brändi. Panimolla on laaja kirjo erilaisia käsityöläisoluita sekä lonkeroita. Yhtiön juomia löytyy laajasti sekä Keskon että SOK:n valikoimista valtakunnallisesti sekä hyvin varustelluista ravintoloista. Vientiä harjoitetaan nykyisin Aasiaan ja Eurooppaan.

Real Albert Promotion on tapahtumien järjestämiseen ja elämyksiin keskittynyt yritys. Real Albert Promotion järjestää festivaaleja, yritysjuhlia sekä muita tapahtumia. Lisäksi yritys on osakkaana Target Staff Oy henkilöstöyrityksessä ja vuokraa erilaista kalustoa tapahtumiin.

#tastethegame #yhdessähännäitätehdään

Lisätiedot:

Allu Koskinen
toimitusjohtaja, Real Albert Promotion
050-4368322
allu@realalbertpromotion.fi

Samuli Huuhtanen
toimitusjohtaja, RPS Brewing Company
0400-229227
samuli@rpsbrewing.fi

Lisätietoja

info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990

Allu Koskinen
toimitusjohtaja, Real Albert Promotion
050-4368322
allu@realalbertpromotion.fi

Samuli Huuhtanen
toimitusjohtaja, RPS Brewing Company
0400-229227
samuli@rpsbrewing.fi

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on google
Share on pinterest
Share on tumblr
Share on email