Tahko Juhannuksen ensimmäiset artistit julki – Rakkauden juhannusta juhlitaan Suomen ykkösnimien tahtiin

Tahko Juhannus 2020
  • Tahko Juhannusta tähdittää mm. Apulanta ja Gasellit
  • Festivaali on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta
  • Edulliset Early Bird -liput ovat nyt myynnissä

Vuonna 2019 Tahko Juhannusta juhlittiin 14 000 kävijän voimin Tahkovuoren syleilyssä Pohjois-Savossa. Festivaalin kävijämäärä on vuosi vuodelta kasvanut, ja ohjelmistossa ollaan nähty kesä toisensa jälkeen kotimaisia huippuartisteja. Rakkauden juhannukseksi tituleerattu festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjät kesälle 2020.

Paljon toivottu Apulanta tekee ensi kesänä paluun savolaisten rakastamalle juhannusareenalle. Useista radiohiteistään ja suomirock -meiningillä kyllästetystä lavashow’staan tunnettu yhtye ei jätä ketään kylmäksi. Mukaan karkeloihin saadaan pop -tähti ABREU, sekä viime kesänä juhannusyleisön Tahkolla villinnyt rap -kokoonpano Gasellit. Juhlatunnelman hittikimarallaan kattoon nostaa rap-trio Teflon Brothers. Festivaali julkaisee lisää artisteja alkuvuodesta 2020.  

”Viime kesänä Tahkolla vietettiin juhannusfestaria jo viidettä kertaa – ja joka kesä festari yllättää kävijät sekä järjestäjät positiivisella ja leppoisalla rakkauden täyteisellä ilmapiirillään” kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen. ”Tahko on matkailukohteena todella menevä paikka, joten mikäpä sen parempaa kuin juhannusfestareiden viettäminen Savossa kauneuden keskellä”, Koskinen kommentoi.

Tahko Juhannus 18.-20.6.2020

Ensi vuoden kolmen päivän edulliset early bird -liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen lippujen hinnat nousevat 1.1.2020.

Lippujen hinnat:
3PV peruslippu 99e
3PV VIP 179e

www.tahkojuhannus.fi
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus
Instagram: @tahkojuhannus

Lisätietoja

info@realabertpromotion.fi
+358 50 359 3990

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on google
Share on pinterest
Share on tumblr
Share on email