Kuopiorock 2026

Kuopiorock 2026

by
219 219 people viewed this event.

Kuopiorock 2026 tömistellään 23.–25.7.2026

Loppukesän rockfestivaalien kärkikastiin kuuluva Kuopiorock julkaisee ensimmäiset artistit ensi vuoden tapahtumaan. Festivaalilla tulevat tulevana vuonna esiintymään mm. Had Enough, I Love It Louder ja Code for the Road -kappaleistaan tunnettu Hardrock yhtye Danko Jones, Kalevalasta teemojaan ammentava, kansainvälisestikin menestynyt metallisuuruus Amorphis sekä suomirock-legenda Eppu Normaali, jonka Kuopiorock -keikka tulee olemaan yhtyeen kaikkien aikojen viimeinen festivaaliesiintyminen.

Tulevan kesän Kuopiorockissa nähdään myös tänä syksynä uuden Melankolisten laulujen
klubi -albuminsa julkaissut Ellinoora, Blind Channel-yhtyeestä soolouralle lähteneen Joel Hokan uusi yhtye Hokka, säkenöivä rockkuningatar Maija Vilkkumaa sekä goottirockin sanansaattajayhtye The 69 Eyes. Paikallista väriä Kuopiorockiin tuovat heavy metal – legenda Tarot sekä itseoikeutetusti kaikissa Väinölänniemen Kuopiorockeissa esiintyvä Turmion Kätilöt.

Kuopiorockin liput myynnissä  kuopiorock.fi/liput ja suattaapi olla ettei näitäkään riitä kaikille.

CITTARI VIP-myynti yrityksille ja ryhmille (min. 4 hlö) sekä VIP-pöytävaraukset (min.6hlö):
info@realalbertpromotion.fi
3PV CITTARI VIP 275€
1PV CITTARI VIP 175€
Huom! Pöytävaraukset ovat maksullisia, ja ne laskutetaan ennakkoon.

To register for this event email your details to jatta@realalbertpromotion.fi

Register using webmail: Gmail / AOL / Yahoo / Outlook

 

Date And Time

23.07.2026 @ 16:00 to
25.07.2026 @ 00:00

Share With Friends