Kuopion Väinölänniemellä juhlittava Kuopiorock -festivaali on kerännyt aurinkoiselle ja
helteiselle festivaalialueelle 23 000 vierasta juhlimaan rockin riemua. Ikärajattomalla,
kaikille sopivalla festivaalilla on esiintynyt kolmen päivän aikana lähes 40 artistiryhmää
neljällä eri lavalla, ja esiintyjien ikähaitari on vaihdellut 11-vuotiaasta 82-vuotiaaseen.
Festivaalin ehdottomiin kärkihetkiin kuului industrial metal-yhtye Turmion Kätilöiden
ainutlaatuinen yhteisesiintyminen Kuopion Kaupunginorkesterin kanssa. Kapelimestari Vili
Ollilan sovittama konsertti nähtiin hämärtyvässä perjantai-illassa, jolloin yhtyeen mm.
Teurastaja, Tirehtööri, Vihko ja Pulssi -hittejä säesti yli 60-henkinen orkesteri viuluineen,
torvineen ja perkussioineen.
”Tätä suunniteltiin 2 vuotta Kuopion kaupungin 250-vuotissyntymäpäiväjuhlan kunniaksi.
Oli kunnia, että kaksi kaupungin ylpeyttä kohtasivat ja soivat hienosti yhteen helteisen
festivaalipäivän päätteeksi. En muista milloin viimeksi olisi mennyt näin kokonaisvaltaisesti
kylmiä väreitä, kun eilen”, kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
Turmion Kätilöiden lisäksi festivaalin Stadionlavoilla ovat esiintyneet mm. Apulanta,
ruotsalainen rockyhtye the Hellacopters, goottirockyhtye Cemetery Skyline, Battle
Beast, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sekä tinakenkäkuningatar Kaija Koo.
Väinö Stagella yleisöä ovat viihdyttäneet niin Kuopio Rock Academyn artistit kuin
Mummopunk –yhtye, kun taas puistomaisella Savonia Stagella yleisöä ovat villineet mm.
Lähiöbotox, Atomirotta ja esiintymislavoille palannut Technicolour.
Lavaohjelman lisäksi tapahtumassa on hemmoteltu kaikkia aisteja: monipuoliset ruoka- ja
ravintolapalvelut ovat keränneet runsaasti kiitosta, samoin esimerkiksi alakadun
myyntipisteet sekä shadow-alueen lukuisat uudet istumapaikat sekä Cittari VIPin
maailman pienin hypermarket. Myös Hupirannan uudistettu alueohjelma Raivohuoneen,
pomppulinnan, aarteenetsinnän ja korupajan tiimoilta on kerännyt lukuisia osallistujia, ja
helteestä huolimatta artistien nimmarointeihin jonotettiin lukuisin joukoin.
Festivaalilla esiintyi vielä lauantaina soolokeikoillaan Nightwish-solisti Floor
Jansen, niin ikään Nightwishista sekä Tarotista tunnettu Marko Hietala sekä illan
kruunaava Haloo Helsinki! -yhtye. Ensi vuonna festivaali järjestetään 23.-25.7.2026.
Rajallinen erä vuoden 2026 Aikainen Kukko -lippuja lähtee myyntiin tänään maanantaina
klo 9:00. Samalla alkaa myös Cittari VIP- ja ryhmälippujen myynti Real Albert Promotionin
kautta.
Kuopiorock 23.-25.7.2026
www.kuopiorock.fi
Tapahtuma on ikärajaton. VIP-liput K-18.
LIPUT
3 päivää 129€ – rajallinen erä Aikainen Kukko -lippuja Tiketissä ja Lippu.fi:ssä
VIP-LIPUT
Vain yrityksille ja ryhmille Real Albert Promotionin kautta.
CITTARI VIP 3 päivää 265€
CITTARI VIP 1 päivä (to/pe/la) 168€
Kuva: Niki Soukkio
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Savon suurin juhannusjuhla Tahko Juhannus juhlittiin Tahko Event Parkissa tänä
viikonloppuna. Juhannusfestivaali keräsi kolmen päivän aikana 12 000 henkeä eturivin
artistien, sujuvien palveluiden ja yhdessäolon pariin.
Festivaalin ehdottomina kärkiartisteina nähtiin mm. viimeistä kesää festivaalilavoilla
kiertävä ABREU, energinen Gasellit, yleisöä hurjasti villitsevä Portion Boys, lähes
kotikenttäkeikallaan esiintynyt Sexmane, jättiyleisön kerännyt SANNI sekä ensimmäistä
kertaa Euroviisujen jälkeen keikkalavoille noussut popkuningatar Erika Vikman, joka
keräsi valtavan suosion.
Tänään lauantaina festivaalilla ovat esiintyneet mm. popsensaatio Mirella sekä Uus Bitch –
hitistään tuttu Olga, ja juhannuspäivä jatkuu vielä vielä Lauri Haavin, Isac Elliotin sekä
illan huipentavan Arttu Wiskarin parissa.
Tahko Juhannuksen alueohjelmassa koettiin ja nähtiin tänä vuonna mm. jättitwister,
juhannuskaraoke sekä erilaisia kilpailuja tanssista limbokisoihin. Erityisen suosion keräsi
alueen keskelle noussut Livelove -kuplateltta, jonka yökerhomainen tunnelma ja huippu-dj
keräsi hurjasti juhlijoita. VIP-asiakkaita hemmoteltiin esimerkiksi Aarni Mikkolan ehostuspisteellä.
Erityisesti kehuja keräsivät festivaalin uudistuneet porttijärjestelyt, jotka toimivat uusien aluerajausten
myötä sujuvasti ja nopeasti.
”Tahko Juhannuksen yötön yö on tarjonnut taas parastaan. Asiakkaat, artistit ja
henkilökunta ovat nauttineet festivaalista ja tapahtuman tunnelmasta täysin rinnoin”, kertoo
tapahtuman festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
TAHKO JUHANNUS 19.-21.6.2025
www.tahkojuhannus.fi
@tahkojuhannus
#tahkojuhannus
ESIINTYJÄT
Gasellit, Lauri Haav, Sexmane, Portion Boys, Mirella, Käärijä, Arttu Wiskari, SANNI, Isac
Elliot, ABREU, Erika Vikman, STIG, Petri Nygård, Olga, Hugo, Jaakko Kulta, Etta
KUVA
Jaakko Meyn
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Suomen itäisin ja lämminhenkisin juhannusfestivaali Tahko Juhannus starttaa
kolmepäiväisen juhannusjuhlan tänään torstaina 19.6.2025. Festivaalin ohjelmistossa
nähdään lukuisia kotimaisia huippuartisteja aina Gaselleista Ettaan, Erika Vikmanista
Käärijään ja Isac Elliotista Lauri Haaviin. Festivaalikansaa viihdyttävät myös mm.
Mirella, Arttu Wiskari, Portion Boys sekä Sexmane.
”Tahko Juhannuksen ohjelmassa näkyvät sekä tämän päivän hitit että kestosuosikit.
Ohjelmaa ja festivaalikokemusta täydentää monipuolinen alueohjelma, jossa päästään niin
lavatanssien, keppihevosten kuin limbokilpailujen pariin. Uutuutena alueelle nousevat niin
Karaoketeltta kuin Liveloven kuplateltta, jonka sisällä päästään niin kisailemaan kuin
tanssimaan säältä suojassa”, kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen Tahko Juhannuksen
ohjelmasta ja aktiviteeteista.
Tahko Juhannuksen festivaalialueen sisäänkäynnissä on tänä vuonna tapahtunut
muutoksia. Festivaalin lipunmyynti, rannekkeenvaihto ja narikka sijaitsevat tänä vuonna
lähempänä sisäänkäyntiä, jonka lisäksi VIP-asiakkaille on luotu kokonaan uusi ja oma
sisäänkäynti alueelle.
”Pyrimme sisäänkäynnin muutoksilla tuomaan asiakkaat lähemmäksi tapahtuma-aluetta, ja
palvelemaan heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Sisäänkäynnille johtavat reitit on rajattu,
joten asiakkaat löytävät entistä paremmin ja helpommin oikeisiin palveluihin”, kertoo
Koskinen aluemuutoksen taustoja.
”VIP-asiakkaiden oma sisäänkäynti on kyllä erinomainen lisä festivaalin VIP-asiakkaiden
palveluihin. Tahko Juhannus VIP on muutenkin mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa
festariesiintymisistä pääsee nauttimaan katetulla ja korotetulla terassilla VIP-ruokailun
siivittämänä ja VIP-hostien vastatessa tunnelmasta. VIP-asiakkaille on tarjolla myös omaa
alueohjelmaa kuten festaribingo sekä Meikkitaiteilija Aarni Mikkolan ehostuspiste. VIP-
lippuja riittää enää nopeimmille, joten niiden suhteen kannattaa olla nopea. Myös
normaalilipun voi korottaa VIP-palvelujen ääreen, niin kauan kun niitä riittää!” vinkkaa
festivaalipäällikkö Koskinen.
TAHKO JUHANNUS 19.-21.6.2025
www.tahkojuhannus.fi
@tahkojuhannus
#tahkojuhannus
ESIINTYJÄT
Gasellit, Lauri Haav, Sexmane, Portion Boys, Mirella, Käärijä, Arttu Wiskari, SANNI, Isac
Elliot, ABREU, Erika Vikman, STIG, Petri Nygård, Olga, Hugo, Jaakko Kulta, Etta
LIPUT
3 päivää 157€
2 päivää 130€
1 päivä to/pe/la 99€
3 päivä VIP 259€
1 päivä 169€
KUVA
Jaakko Meyn
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
1.–2. 8.2025
Cafe Väinö on Kuopiossa tunnettu kahvila, jossa pääset nauttimaan kesän odotetuimmista tapahtumista elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Perjantaina pääset ihailemaan hienoja autoja ja tanssimaan rock’n’rollin tahtiin! Lauantaina virittäydytään festivaali tunnelmaan, kun idyllisellä Väinölänniemellä järjestetään viime vuonna loppuunmyyty Väinö Festival! Viikonlopun tapahtumat tuovat mukanaan elämyksiä, musiikkia ja herkullista ruokaa. Varaudu ikimuistoiseen viikonloppuun!
Kuopion Väinölänniemellä 1.8.2025 klo: 16.00–22.00! Koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma, jonne jokainen halukas voi tuoda ajoneuvonsa näytille.
Meeting klo:16.00 alkaen
Cruising klo: 18.00
Cruising tapahtuman päätteeksi iltaohjelma Väinölänniemen uimarannalla – Cafe Väinön edessä klo: 19.00–22.00. Tapahtumassa esiintyy brittiläinen vuonna 1971 perustettu rock and roll- ja rhythm and blues-yhtye Dr. Feelgood sekä Pubrockyhtye Shakin Skeletons, joka liikuttaa meitä klassisten rock ´n´roll-biisien tahdissa. Liput 10€/20€. Kaikki päivä meetinkiin osallistuneet 10€, muut 20€.
Liput tästä: Satama Drive-in Show & Rockin´ | Osta lippu helposti | Tiketti
Rajattu K-18 anniskelualue.
Vuonna 2024 loppuunmyyty Väinö Festival tulee isompana, kuin koskaan aikaisemmin. Väinö Festival järjestetään idyllisellä Väinölänniemen uimarannalla lauantaina 2.8.2025. Festivalin esiintyjäkattaus laajenee ja esiintymässä ”One MC, One Delay” ja ”Road” -hiteistään tunnettu Don Johnson Big Band, uutta musiikkia tekevä Tuure Kilpeläinen sekä iki-ihana Ressu Redford! Lippuja myynnissä vain rajoitettu erä, joten liput kannattaa ostaa pian!
Tapahtumaliput myynnissä Tiketissä
www.tiketti.fi/vainofestival
Liput: 45€
Lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä.
Älä jää paitsi kesän parhaasta festivaalista!
Yritysliput suoraan osoitteesta info@realalbertpromotion.fi. Minimitilaus 4kpl.
Tapahtuma on K-18
Tapahtumien superviikonloppu Cafe Väinössä tarjoaa täydellisen tilaisuuden viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa, nauttia herkullisesta ruoasta, hyvästä musiikista ja iloisen yhteisöllisestä tunnelmasta. Nämä tapahtumat ovat yksi kesän tähtihetkistä – älä jää paitsi!
Jos haluat ostaa yrityksellesi lippuja tapahtumiin, niin ota yhteyttä info@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kohta koittaa hetki, jolloin tapaamme terassilla yhdessä nauttien, nauraen ja pitäen hauskaa. Suuren suosion saavuttanut Cafe Sillan Alla avaa ovensa säävarauksella perjantaina 25.4.2025. Cafe Sillan Alla tarjoaa raikkaita juomia, pientä syötävää ja kauniin maiseman Keilankannan kanavan molempiin suuntiin.
Pääsemme avajaisissa ja vappuaattona nauttimaan livemusiikista, kun Callen Elävä Jukeboxi esiintyy Cafe Sillan Alla 25.4, 26.4 sekä 30.4! Calle tuo Cafe Sillan Alle tunnelmaa soittaen ja laulaen juuri ne kappaleet, jotka haluat kuulla! Tule valitsemaan suosikkikappaleesi ja anna Callen täyttää toiveesi! Biisilista löytyy kätevästi TipsyMusic-sovelluksesta. Tarjolla myös supersuosittuja Kanava-burgereita! Ilmoitamme myöhemmin tarkat ajat, jolloin Kanava-burgereita on saatavilla! Tapahtumiin vapaa pääsy ja sopivat myös hyvin lapsiperheille.
Cafe Sillan Alla on löytänyt paikkansa kaupunkilaisten sydämiin. Saaristokaupungissa toimiva kesäravintola valittiin vuoden ravintolaksi Kuopiossa ja voitti Kultaisen palmun vuosina 2023 sekä 2024. Kesäinen ravintola-kahvila sijaitsee upealla paikalla Keilankannan kanavan äärellä, kauniissa maisemissa, johon kannattaa ehdottomasti tulla, vaikka hieman kauempaakin. Paikkaan on erittäin helppo päästä kävellen, Vilkku-fillarilla tai veneellä. Vieressä sijaitsee yleinen vierasvenelaituri.
Cafe Sillan Alla aukioloajat:
Pe 25.4 klo: 16-21(22) Avajaiset Live: Callen Elävä Jukeboxi klo: 18-19.30
La 26.4 klo: 11-21(22) Avajaiset Live: Callen Elävä Jukeboxi klo: 18-19.30
Su 27.4 klo: 12-18
Ke 30.4 klo: 14-20(22) Vappuaaton Live: Callen Elävä Jukeboxi klo: 18-19.30
To 1.5 klo: 12-18
Pe 2.5 klo: 16-21(22)
La 3.5 klo 11-21(22)
Su 4.5 klo 11-18
Säävarauksella.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vuonna 2024 loppuunmyyty Väinö Festival tulee isompana, kuin koskaan aikaisemmin. Väinö Festival järjestetään idyllisellä Väinölänniemen uimarannalla lauantaina 2.8.2025. Festivalin esiintyjäkattaus laajenee ja esiintymässä ”One MC, One Delay” ja ”Road” -hiteistään tunnettu Don Johnson Big Band, uutta musiikkia tekevä Tuure Kilpeläinen sekä iki-ihana Ressu Redford! Artistit esiintyvät Kuopiossa kesällä vain ja ainoastaan Väinö Festivalilla, joten jos haluat nähdä heidät kannattaa liput ostaa pian!
Lisäksi ohjelmaan saadaan lisää paikallista energiaa, kun lavalla nähdään Callen Elävä Jukeboxi, Dj Mikko L sekä Collusion Dance team. Calle on paikallinen soittava, laulava ja elävä jukeboxi, joka täyttää biisitoiveesi satojen biisien toivelistalta. Dj Mikko L tarjoilee kuunneltavaksi kuumimmat ja kovimmat klassikot 90-luvulta tähän päivään. Collusion Danceteam taas tuo mukanaan energisen shown, joka ei jätä ketään kylmäksi!
”Ilta tulee olemaan ikimuistoinen monella tavalla. Esiintymässä on artisteja, joita ei muuten kesällä Kuopiossa nähdä sekä paikallisia esiintyjiä. Paikkana vielä Kuopiossa tunnettu ja suosittu Väinölänniemen uimaranta”, toteaa festivaalipäällikkö Allu Koskinen ja jatkaa: ”Väinö Festival on kesän viimeisiä festareita. Näihin tunnelmiin on hyvä päättää festivaalikesä.”
Väinö Festival la 2.8.2025 aikataulu:
Klo 17.30 Portit auki
Klo 17.30 Callen Elävä Jukeboxi
Klo 18.30 Tuure Kilpeläinen
Klo 19.30 Callen Elävä Jukeboxi
Klo 20.30 Don Jonhson Big Band
Klo 21.30 Dj Mikko L & Collusion Dance Team
Klo 22.30 Ressu Redford
Lisätietoa tapahtumasta www.vainofestival.fi
LIPUT MYYNTIINNISSÄ NYT!
www.tiketti.fi/vainofestival
Liput: 45€
Lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä.
Yritysliput suoraan osoitteesta info@realalbertpromotion.fi. Minimitilaus 4kpl.
Älä jää paitsi kesän parhaasta eksklusiivisesta festivaalista!
Tapahtuman järjestää kuopiolainen tapahtuma- ja elämysyhtiö Real Albert Promotion, joka tunnetaan Tahko Juhannuksen, Osuma Sunsets Kuopion ja Kuopiorockin yhtenä järjestäjänä.
Väinö Festivalilla on majoituskiintiö Orginal Sokos Hotel Puijonsarvessa ja huoneet ovat varattavissa 2.- 3.8.2025 väliselle ajalle. Saat varattua huoneet koodilla BVAINO25 suoraan nettisivujen kautta www.sokoshotels.fi.
Hinnat huoneille,
Huoneet varattavissa heti. Tarjoushintaisia huoneita rajoitettu määrä.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Jo 22. kertaa järjestettävän Kuopiorockin aikataulut ovat valmistuneet ja julkaistu
festivaalin verkkosivuilla. Samalla julkaistaan myös lisää ohjelmaa tapahtumaan, kun
Savonia Stagen ohjelmisto täydentyy Antti Railio Duon ja Aston Kalmarin toimesta.
Uusien ohjelma- ja aikataulujulkaisujen myötä Kuopiorockin artistiohjelma on valmis, ja
soitto soi peräti neljällä esiintymislavalla 40 artistiryhmän toimesta. Ensimmäisenä näistä nähdään niin VäinöStagen kuin koko festivaalin Northern Doom. Festivaalin torstai-päivänä festarilavoille nousevat mm. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, joka viettää Itku Pitkästä Ilosta -albuminsa 25-vuotisjuhlia, suomirockin ikoninen sanansaattaja Eppu Normaali, kaihoisaa tunnelmaa tapahtumaan tuova Maustetytöt, lemiläinen energiapakkaus Stam1na sekä illan päättävä rokkikukkoryhmä Apulanta. Perjantain ohjelmisto startataan niin ikään VäinöStagella Jatkoroikka666:n toimesta, kun stadionlavoilla ensimmäisinä akteina toimivat mm. Mariska sekä goottirockyhtye Cemetery Skyline.
Perjantaina festivaalilla nähdään myös mm. tinakenkäkuningatar Kaija Koo, ruotsalainen the Hellacopters, ikoninen Ismo Alanko sekä päivän päättävä erikoiskeikka, jossa Kuopion oma ylpeys Turmion Kätilöt saa vieraakseen Kuopion kaupunginorkesterin. Lauantain ohjelman starttaavat VäinöStagen Destiny Invailed sekä Savonia Stagella nähtävä Linda Lampenius, jonka lisäksi päivään rock’n’rollia tuovat mm. tanskalainen D-A-D, the 69 eyes sekä Michael Monroen ja Sami Yaffan kipparoima Demolition 23. Lauantaina festivaalilla nähdään myös Floor Jansen, Marko Hietala sekä jo legendaariseksi Savonia Stagen viihdyttäjäksi vakiintunut Atomirotta. Lauantai päättyy
Haloo Helsingin valovoimaiseen show’hun.
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen odottaa tulevaa kesää jo kuumeisesti:
”Tällä hetkellä suunnittelemme innoissamme mm. Cittari VIPin ohjelmasisältöjä sekä muita
alueohjelmia rokkiin aina benjihypystä rokkikaraokeen ja sup-lautailusta ilotulituksiin. Vielä
emme paljasta, mitä kaikkea tuleman pitää, mutta keikkojen yhteyteen on luvassa aimo
annos elämyksiä – sen me voimme taata!”, intoilee Koskinen jo tulevasta kesästä ja jatkaa
festivaalin lipunmyynnistä: ”VIP-liput liikkuvat tuttuun tapaan kovaa vauhtia. Mikäli mielii viettää aikaa Rokin uudistetussa Cittari VIPIssä, kannattaa lippukaupalle suunnata pikimmiten!”, vinkkaa
Koskinen. Kuopiorockin kaikki lipputyypit leirintäliput mukaan lukien ovat myynnissä Tiketissä ja
Lippu.fi:ssä, jonka lisäksi VIP-liput yrityksille ja ryhmille ovat saatavissa Real Albert Promotionin kautta.
CITTARI VIP-lippuja on mahdollista ostaa yrityksille ja ryhmille Real
Albert Promotionin kautta. CITTARI VIP-liput ja pöytävaraukset osoitteesta info@realalbertpromotion.fi. Minimimäärä 4 lippua.
Kuopiorock 24.-26.7.2025
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Tapahtuma on ikärajaton. VIP-liput K-18.
ESIINTYJÄT:
TORSTAI 24.7: Apulanta, Eppu Normaali, Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus,
Anssi Kela, Maustetytöt, Kaikkeus, Antti Railio Duo, Aston Kalmari, SKYB- ysäriltä ja takaisin, Northern Doom, Southern Cross, Woundstripe
PERJANTAI 25.7: Turmion Kätilöt feat. Kuopion Kaupunginorkesteri, The Hellacopters,
Kaija Koo, Battle Beast, Ismo Alanko, Cemetery Skyline, Mariska, Lähiöbotox, Project
Silence, Conjur, SKYB- ysäriltä ja takaisin, Jatkoroikka666, HaloShade, Violet Garden
LAUANTAI 26.7: Haloo Helsinki!, D-A-D, Floor Jansen, Vesterinen Yhtyeineen, Marko
Hietala, Demolitoon 23, The 69 Eyes, Atomirotta, Deathchain, Linda Lampenius, Rosy
Dream. SKYB- ysäriltä ja takaisin, Destiny Inveiled, SPIT, Licuation
LIPUT
3 päivää 169€
2 päivää 132€
1 päivä (to/pe/la) 109€
CITTARI VIP 3 päivää 285€
CITTARI VIP 1 päivä (to/pe/la) 185€
Lastenliput 3-10-vuotiaille 16€/päivä, sitä nuoremmat maksutta huoltajan mukana.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
– Tahko Juhannukselle lisää ohjelmaa – samalla julkaistaan artistien päiväkohtainen jako
– Festivaalin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä
– VIP-liput myynnissä Real Albert Promotionin kautta yrityksille ja ryhmille.
– Tahko Juhannus 19.-21.6.2025
Savon railakkain ja rakastetuin juhannusjuhla Tahko Juhannus julkaisee lisää artisteja
kesän 2025 festivaalille. Tahkon maagisessa yöttömässä yössä tulevat esiintymään uuden
San Fransisco Boy (ft. Hooja) kappaleensa juuri julkaissut Käärijä, 2080-luvulla ja Että
mitähän vittua -hiteistään tuttu SANNI, kitaravetoisia popkappaleita esittävä Jaakko Kulta,
viime vuonna uusimman Tähtisumua -albuminsa julkaissut rap-artisti Etta sekä juuri uuden
Ehkä Se Siit -kappaleensa julkaissut poptähti Isac Elliot. Tahko Juhannuksessa esiintyvät
myös Taulut ft. costi -läpimurtohitistään tuttu Hugo, hiphop-, r&b ja kantrimuusikko STIG,
pitkän linjan räppäri Petri Nygård sekä Uus Bitch -hitistään tuttu poptähti OLGA.
Uusista esiintyjäjulkaisuista torstaina esiintyvät Etta ja Jaakko Kulta, perjantaina Käärijä,
SANNI, Stig ja Hugo sekä lauantaina Isac Elliot, Petri Nygård ja OLGA.
Jo aiemmin Tahko Juhannukseen on julkaistu Suomen suosituimpiin räpryhmiin kuuluva
Gasellit, Suomen kuunnelluimpiin artisteihin kuuluva Mirella, räpin, r&b:n ja popin
välimaastossa liikkuva sydäntenmurskaaja Lauri Haav sekä yleisöä kaikilla keikoillaan
pohjattomasti villitsevä Sexmane. Aiemmin festivaalille on julkaistu myös loppuvuodesta
2024 Näihin hommiin ei synnytä -viraalihitin julkaissut Portion Boys, viimeistä kesää
festarilavoilla kiertävä ABREU, Suomen muotoisen pilven alle yhteislauluja virittelevä
Arttu Wiskari sekä tuore UMK-voittaja, Suomea euroviisuissa tänä keväänä edustava
Erika Vikman. Heistä torstaina esiintyvät Gasellit, Sexmane ja Abreu, perjantaina Portion
Boys ja Erika Vikman sekä lauantaina Lauri Haav, Mirella ja Arttu Wiskari.
Tahko Juhannuksen festivaalipäällikkö Allu Koskinen odottaa tulevan kesän festivaalia
innoissaan:
”Tahko Juhannus on vakiintunut jo monen juhannusperinteeksi, kun yöttömässä yössä
yhdistyvät niin ensiluokkainen artistiohjelma, riehakas after ski-tunnelma sekä kesäyön
romantiikka. Festivaalia ei suotta kutsuta rakkauden juhannukseksi, sillä ilmassa on
taikaa”, maalailee Koskinen.
Koskinen kertoo tapahtuman lipunmyynnin sujuneen hyvin. Nyt myyntiin avautuu yhden
päivän ja kahden päivän pääsyliput, jonka myötä kaikki tapahtuman liput ovat myynnissä
Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Lippuja voi ostaa myös majoituspakettina mm. Break Sokos Hotel
Tahkon kautta että erityisesti VIPiin ryhmille ja yrityksille Real Albert Promotionin kautta.
”VIP-palvelut Tahko Juhannuksessa ovat ensiluokkaiset. Meidän VIPissä pääsee
tulevanakin kesänä seuraamaan esityksiä katetulta ja korotetulta terassilta, nauttimaan
omista ravintolapalveluista sekä buffetruokailuista VIP-hostin vastatessa tunnelmasta. VIP
vie festarikokemuksen taatusti seuraavalle tasolle!” kertoo Koskinen palveluista.
Festivaalin alueohjelma ja aluepalvelut julkaistaan kevään aikana.
TAHKO JUHANNUS 19.-21.6.2025
www.tahkojuhannus.fi
@tahkojuhannus #tahkojuhannus
ESIINTYJÄT
TORSTAI 19.6: Gasellit, Sexmane, ABREU, Etta, Jaakko Kulta
PERJANTAI 20.6: Portion Boys, Käärijä, SANNI, Erika Vikman, STIG, Hugo
Lauantai 21.6: Lauri Haav, Mirella, Arttu Wiskari, Isac Elliot, Petri Nygård, OLGA
LIPUT
3 päivää 152 €
2 päivää to-pe tai pe-la 125€
1 päivä to, pe tai la 89€
3 päivää VIP 249 €
1 päivä VIP to, pe tai la 159€
Liput myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä.
VIP-liput yrityksille ja ryhmille kauttamme. VIP-liput kauttamme info@realalbertpromotion.fi. Minimimäärä lipuissa 4kpl.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
– Kuopiorockin ohjelmisto täydentyy yli 20 artistilla, mukana kansainvälisiä ja
kotimaisia tähtiä – päiväkohtainen jako julki
– CITTARI VIP-liput myynnissä Real Albert Promotionin kautta yrityksille ja ryhmille.
– Rokin leirinnän lipunmyynti alkaa – tarjolla majoitusvaihtoehtoja teltoista karavaaneihin
– Liput myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä – myyntiin avattu myös päiväliput 3-10-vuotiaille juniorirokkaajille
Jo 22. kertaa järjestettävä Kuopiorock julkaisee lisää ohjelmistoa kesän 2025 festivaalille.
Samalla julkaistaan myös esiintyjien esiintymispäivät.
Uusia julkaisuja festivaalin torstai-päivään ovat juuri uuden Alkemistit -kappaleen julkaissut Apulanta, manserokin ikoni Eppu Normaali, Itku Pitkästä Ilosta -albuminsa 25-vuotisjuhlia viettävä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sekä kaurismäkeläistä romantiikkaa tarjoileva duo Maustetytöt. Aiemmin julkaistusta ohjelmasta torstaina esiintyy lemiläislähtöinen, tänä vuonna debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhliaan juhliva Stam1na.
Perjantain festivaalipäivän uusia artisteja ovat ruotsalainen garage rock yhtye The Hellacopters, räppiä ja heviriffejä yhdistelevä LÄHIÖBOTOX, monipuolinen laulaja- ja lauluntekijä Mariska sekä aiemmin julkaistuista artisteista tutut tinakenkäkunigatar Kaija
Koo, metallisuuruus Battle Beast, taiteilija Ismo Alanko, goottidiscoyhtye Cemetery
Skylines sekä Kuopiorockin ainutlaatuisimmasta konsertista vastaava Turmion Kätilöt ft.
Kuopion kaupungin orkesteri.
Kuopiorockin lauantain ohjelmiston uusia julkaisuja ovat tanskalainen, mm. Sleeping My
Day Away ja It’s after Dark -kappaleistaan tuttu D-A-D, Nightwish-solisti Floor Jansen,
goottirock-yhtye The 69 Eyes, punkkia, rokkia ja räppiä yhdistelevä Atomirotta sekä
kuopiolainen deathrash-yhtye Deathchain. Aiemmin julkaistuista artisteista lauantaina
esiintyvät suomirocksuosikki Haloo Helsinki!, Vesterinen Yhtyeineen, uusimmalla Vain
Elämää -kaudella monipuolisesti taitojaan esitellyt, kuopiolainen Marko Hietala sekä Sami
Yaffan ja Michael Monroen Demolition 23.
Savonia Stagen ohjelmaa täydentävät mm. lauantaina esiintyvä, UMK:n Shanghain Valot –
väliohjelmassa ihastuttanut viulisti Linda Lampenius, espoolainen thrash metal -yhtye
Conjur sekä kuopiolaiset indrustial ja melodic death metal yhtye Project Silence sekä
karheaääninen rocktrio Rosy Dream.
Kuopiorock jatkaa tulevanakin kesänä yhteistyötä Kuopio Rock Academyn kanssa. Väinö
Stagen ohjelmisto on suunniteltu yhdessä Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden ja
Kuopio Rock Academyn kanssa. Lavalla torstaina esiintyvät Northern Doom, Southern
Cross sekä Woundstripe, perjantaina Jatkoroikka666, HaloShade ja Violent Garden
sekä lauantaina Turku Rock Academya edustava Destiny Inveiled, Licuation sekä
Jyväskylän Rock Academysta vaihtopelaajana tuleva SPIT. Jokainen Väinö Stage -lavan
ilta päättyy SKYB – Ysäriltä ja takaisin -bileisiin.
Kuopiorock ohjelma tulee täydentymään vielä muutamalla Savonia Stagen yhtyeellä sekä
alueohjelmalla, jossa tuttuun tapaan pääsee kokeilemaan onneaan niin karaoken, benjin
kuin muunkin tekemisen parissa.
”Kuopiorock on täynnä kokemuksia kaikille aisteille aina lavaohjelmasta Väinön
uimarannan aktiviteetteihin ja Keiliniemen ruokailumahdollisuuksista karaokeen. Nyt on
hyvä hetki ottaakin yhteys meihin ja vinkata aktiviteeteistä, joita haluaa Rokissa kokea
verkkosivujen kautta!”, vinkkaa festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
Lipunmyynti täydentyy leirintälipuilla
Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä sekä ryhmille ja yrityksille
Real Albert Promotionin kautta. Uusina lipputyyppeinä myyntiin tulevat leirintäliput Tikettiin
sekä molempiin lippukauppoihin toivotut lasten päiväliput 3-10-vuotiaille huoltajan
seurassa rokkiin saapuville juniorirokkaajille. Sitä nuoremmat pääsevät festivaalille
maksutta huoltajan matkassa.
”Meille on tärkeää, että kaikki tuntevat olonsa tervetulleeksi rokkiin, sillä rokki kuuluu
kaikille. Festivaalimme on ikärajaton, ja pyrimme kehittämään palveluita kaikille
osallistujille vauvasta vaariin”, kertoo festivaalipäällikkö Allu Koskinen ja jatkaa festivaalin
lipunmyynnin sujuneen odotusten mukaisesti:
”Kuopiorockin lipunmyynti sujuu tutuissa merkeissä. CITTARI VIP-lippujen osalta
kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, sillä rokin useana vuonna loppuunmyydyn CITTARI VIP-
alueen lippuja ei riitä kaikille halukkaille” kertoo Koskinen.
Omaa festivaalikokemusta voi täydentää Kuopiorockin leirintäalueella, jonka odotetut
leirintäliput tulevat myyntiin Tikettiin. Festivaalin leirintäalueella asiakkaita palvevat mm.
festarisuihkut, kesäkeittiö sekä vastaanottopalvelut, ja myyntiin on avattu niin telttapaikat,
autopaikat, karavaanipaikat kuin moottoripyöräpaikatkin.
Kuopiorock 24.-26.7.2025
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Tapahtuma on ikärajaton. VIP-liput K-18.
ESIINTYJÄT
TORSTAI 24.7: Apulanta, Eppu Normaali, Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus,
Anssi Kela, Maustetytöt, Kaikkeus, SKYB- ysäriltä ja takaisin, Northern Doom, Southern
Cross, Woundstripe
PERJANTAI 25.7: Turmion Kätilöt feat. Kuopion Kaupunginorkesteri, The Hellacopters,
Kaija Koo, Battle Beast, Ismo Alanko, Cemetery Skyline, Mariska, Lähiöbotox, Project
Silence, Conjur, SKYB- ysäriltä ja takaisin, Jatkoroikka666, HaloShade, Violet Garden
LAUANTAI 26.7: Haloo Helsinki!, D-A-D, Floor Jansen, Vesterinen Yhtyeineen, Marko
Hietala, Demolitoon 23, The 69 Eyes, Atomirotta, Deathchain, Linda Lampenius, Rosy
Dream. SKYB- ysäriltä ja takaisin, Destiny Inveiled, SPIT, Licuation
LIPUT
3 päivää 169€
2 päivää 132€
1 päivä (to/pe/la) 109€
CITTARI VIP 3 päivää 285€
CITTARI VIP 1 päivä (to/pe/la) 185€
Kaikki liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä, jonka
lisäksi VIP-lippuja on mahdollista ostaa yrityksille ja ryhmille Real
Albert Promotionin kautta. CITTARI VIP-liput ja pöytävaraukset osoitteesta info@realalbertpromotion.fi. Minimimäärä 4 lippua.
Kuva: Niki Soukkio
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vuonna 2024 loppuunmyyty Väinö Festival tulee isompana, kuin koskaan aikaisemmin. Väinö Festival järjestetään idyllisellä Väinölänniemen uimarannalla lauantaina 2.8.2025. Festivalin esiintyjäkattaus laajenee ja esiintymässä ”One MC, One Delay” ja ”Road” -hiteistään tunnettu Don Johnson Big Band, uutta musiikkia tekevä Tuure Kilpeläinen sekä iki-ihana Ressu Redford! Lippuja myynnissä vain rajoitettu erä, joten liput kannattaa ostaa pian!
”Viime vuonna tapahtuma otettiin niin hyvin vastaan, että päätimme järjestää sen tänäkin vuonna! Kuopiossa kaivataan myös loppukesälle tapahtumia. Ei kesän ja festareiden tarvitse päättyä heinäkuussa”, toteaa festivaalipäällikkö Allu Koskinen.
Cafe Väinön viereen Väinölänniemen uimarannalle palmujen katveeseen rakennetaan iso esiintymislava, jossa artistit esiintyvät. Tapahtumassa on juomapisteitä ja ruokapalveluita. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja.
”Tämä on yksi Suomen hienoimpia tapahtuma-alueita. Keikkaa katsoessa näet niin Kallaveden kuin Väinölänniemen palmut”, Koskinen kertoo tapahtuma-alueesta.
Lisätietoa tapahtumasta www.vainofestival.fi
LIPUT MYYNTIIN MA 10.2.2025 klo: 09.00.
Tapahtumaliput tulevat myyntiin maanantaina 10.2.2025 klo: 9.00 Tiketissä
www.tiketti.fi/vainofestival
Liput: 45€
Lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä.
Älä jää paitsi kesän parhaasta festivaalista!
Yritysliput suoraan osoitteesta info@realalbertpromotion.fi. Minimitilaus 4kpl.
Tapahtuman järjestää kuopiolainen tapahtuma- ja elämysyhtiö Real Albert Promotion, joka tunnetaan Tahko Juhannuksen, Osuma Sunsets Kuopion ja Kuopiorockin yhtenä järjestäjänä.
Väinö Festivalilla on majoituskiintiö Orginal Sokos Hotel Puijonsarvessa ja huoneet ovat varattavissa 2.- 3.8.2025 väliselle ajalle. Saat varattua huoneet koodilla BVAINO25 suoraan nettisivujen kautta www.sokoshotels.fi tai soittamalla Puikkarin myyntipalveluun puh. +358 10 7629 500.
Hinnat huoneille,
Huoneet varattavissa heti. Tarjoushintaisia huoneita rajoitettu määrä.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Hei työnhakija!
Miltä kuulostaisi tienata rahaa ja samalla nauttia kesästä upeissa maisemissa ja huippuporukassa kuopiolaisessa perheyrityksessä? Samalla pääset työskentelemään Kuopion suosituissa tapahtumissa, kuten Kuopiorockissa sekä Väinö Festivaleilla!
Meidän kesärekry on jo nyt käynnissä. Jos kiinnostuit, niin jatka ihmeessä lukemista.
Missä työskentelisit?
Cafe Väinö toimii idyllisen Väinölänniemen uimarannan kupeessa, joka tunnetaan valtakunnallisesti kuuluisista palmuistaan. Cafe Väinöllä myydään mm. jäätelöä, virvokkeita, karkkeja ja pikkusuolaista, sekä Väinöllä on myös anniskeluoikeudet. Merkittävänä osana kahvilan ja kioskin toimintaa on vuokraustoiminta. Vuokrattavana on mm. SUP-lautoja, kanootteja ja uimaleluja. Cafe Väinön yhteydessä on paljon erilaisia tapahtumia, kuten Osuma Sunsets Kuopio, Kuopiorock, Väinö Festival sekä muita pienempiä tapahtumia. Pääset siis kesän aikana työskentelemään myös tapahtumien parissa! Väinön kesäkausi alkaa yleensä vappuna ja kestää elokuun loppuun asti.
Cafe Sillan Alla on Kuopion Saaristokaupungissa, Siltavahdin sillan alla oleva idyllinen kesäravintola-kahvila. Palveluiltaan Cafe Sillan Alla on hyvin samanlainen kuin Cafe Väinö, pois lukien vuokraustoiminta. Cafe Sillan Alla on voittanut Kultaisen palmun vuoden ravintolana vuosina 2023 sekä 2024. Cafe Sillan Alla aukeaa huhtikuun loppupuolella 2025 ja on auki syksyyn asti.
Millaisesta työstä on sitten kyse?
Cafe Väinön ja Cafe Sillan Alla myyjän työnkuvaan kuuluu asiakaspalvelu, alkoholijuomien anniskelu, siisteyden ja järjestyksen ylläpito sekä muut päivittäiset toimet. Lisäksi Cafe Väinön myyjän työtehtäviin lukeutuvat myös vuokrauskaluston huoltoa sekä festivaalityöntekijän tehtävät alueen tapahtumien aikana.
Mitä me toivomme sinulta?
Aiempi myyntikokemus on sinulle etu, mutta ei välttämätön. Työntekijöiltämme toivomme asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta, itsenäistä työotetta sekä joustavuutta. Kokemus anniskelusta on myös plussaa.
Työpäivät vaihtelevat paljon sääolosuhteiden mukaan. Aurinkoiset kesäpäivät lupailevat kiireempiä työpäiviä, kun taas viileämmät päivät saattavat olla hiljaisempia.
Cafe Sillan Alla ja Cafe Väinön hakijan tulee olla täysi-ikäinen ja hakijalta vaaditaan anniskelupassi sekä hygieniapassi. Mikäli sinulla ei ole anniskelu- sekä hygieniapassia, voit tarvittaessa suorittaa ne meidän kustantamanamme ennen työn alkamista.
Työ kiinnostaa, mitä seuraavaksi?
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta ja haluaisit päästä tekemään kesätöitä mahtavassa porukassa, niin jätäthän hakemuksesi pian.
Hakemuksesi sekä CV:si voit laittaa osoitteeseen jatta@realalbertpromotion.fi. Paikat täytetään sitä mukaan, kun sopivat henkilöt tiimiimme löytyvät. Laitathan hakemuksen viimeistään 2.3.2025.
HAKEMUKSESSA ON HYVÄ KERTOA MYÖS SEURAAVAT ASIAT:
– Mitä työtä haet?
– Ikäsi (muistathan, että Cafe Sillan Alla ja Cafe Väinön työntekijän tulee olla täysi-ikäinen).
– Millä aikavälillä olet valmis työskentelemään.
– Onko sinulla anniskelu- tai hygieniapassi? Onko sinulla ajokortti?
Näin osaamme jo hieman kartoittaa työtehtäviä.
Tervetuloa työskentelemään elämysten pariin!
Real Albert Promotion on vuodesta 2005 toiminut tapahtumien järjestämiseen ja markkinointiin sekä elämyksiin keskittynyt yritys. Real Albert Promotion järjestää festivaaleja, konsertteja, yritysjuhlia, kauppakeskusteemapäiviä, syntymäpäiväjuhlia, pikkujouluja ja polttareita sekä vauvakutsuja. Real Albert Promotionin valikoimiin kuuluu myös Kuopion Saunalautta, Kuopion Limusiini, Kuopion Ilmatyynyalus ja Kuopion Kupla Futis sekä Padel. Kesällä myös kahvila – ja ravintolatoiminta näyttelee suurta roolia yrityksen toiminnassa. Kaikkea missä kuuluu olla hauskaa!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kuopion Ilmatyynyalus kuljettaa ihmisiä ympäri vuoden. Ehkä jännittävin ja paras aika matkustaa ilmatyynyaluksella on talvi ja kevät, jolloin veneellä liikkuminen voi olla tai on mahdotonta. Kallavedellä on ollut kysyntää elämyksistä, joita pystyisi tekemään myös talviaikaan. Ilmatyynyalus liikkuu ilmapatsaan kannattamana ja pystyykin näin liikkumaan monenlaisissa maastoissa ja olosuhteissa, kuten veden ja jään päällä. Kuopion Ilmatyynyalus toimii Kallavedellä.
Kuopion Ilmatyynyalus tarjoaa retkiä ja kuljetuksia niin yksityishenkilöille, ryhmille sekä viranomaisille. Sen palveluihin kuuluvat mm. yritysjuhlat, tyhy-päivät, eräretket, safarit ja yleisötapahtumien elämysajot sekä rospuuton aikana kuljetukset. Sillä ei ole varsinaista kotisatamaa, joten se hakee asiakkaat sieltä missä he ovat. Kyytiin mahtuu 7 henkilöä pilotin lisäksi. Suosittuja paketteja ovat olleet safarit sekä eräretket.
Kuopion ilmatyynyalus tarjoaa viihdettä ja hupia esimerkiksi ystävä- ja työporukoille! Jos haluat kokea unohtumattoman seikkailun, tarjoaa Kuopion Ilmatyynyalus sitä!
Laita viestiä tai soita numeroon: 044 5824666 tai laita sähköpostia kuopionilmatyynyalus@gmail.com. Lisätietoja osoitteesta www.kuopionilmatyynyalus.fi.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Tahko Juhannuksen ensimmäiset artistit julki, lipunmyynti käynnistyy edullisilla early bird lipuilla!
Tahko Juhannus 19.-21.6.2025
Savon railakkain juhannusjuhla Tahko Juhannus julkaisee ensimmäiset artistit kesän 2025 festivaalille kääntäen katseet tulevaan suveen ja Tahkon maagiseen kesäyöhön. Tahko
Juhannuksessa tulevat esiintymään mm. ”Imus”, ”Mitä Mä Malagas” ja ”Muistanks mä väärin” -hiteistään tunnettu räp-yhtye Gasellit, Vuoden artistinakin Emma-gaalassa palkittu
Lauri Haav sekä lähes kotikenttäkeikallaan esiintyvä siilinjärveläislähtöinen yleisön villitsijä Sexmane.Festivaalilla yleisöä viihdyttävät myös energinen Portion Boys, viimeistä kesää festivaalilavoilla ennen taukoaan kiertävä ABREU sekä valovoimainen discopopkuningatar Erika Vikman unohtamatta festarikansan syviä tuntoja tulkitsevaa Arttu Wiskaria.
Tahko Juhannuksen festivaalipäällikkö Allu Koskinen odottaa innoissaan tulevaa juhannusta ja tapahtumaa.
”Tahko Juhannus on niin rakkauden, musiikin kuin monipuolisten elämysten festivaali. Tänä vuonna tulemme lisäämään entisestään alueen ohjelmatarjontaa myös artistien ulkopuolella – jatkoa saavat viime vuonna debytoineet lavatanssit ja jättitwisterit kilpailuineen, mutta luvassa on myös uusia elämyksiä mm. bilekaraoken parissa”, valottaa Koskinen tulevan vuoden suunnitelmia.
Ohjelmajulkaisujen myötä avataan festivaalin lipunmyynti. Tapahtuman 3 päivän liput sekä 3 päivän VIP-liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippu.fi:hin edulliseen early bird-hintaan, joka on voimassa vuoden loppuun asti. Lippuja on saatavilla myös majoituspakettien yhteydessä mm. Tahko Spasta sekä Break Sokos Hotel Tahkosta.
”Etenkin VIP-liput ovat olleet suosittuja viime vuosina, ja haluamme jatkaa parhaiden mahdollisten palveluiden tarjoamista VIP-asiakkaille myös tulevana kesänä. Tahko Juhannuksen VIPissä esityksiä pääsee seuraamaan katetulta ja korotetulta terassilta, nauttimaan omista ravintolapalveluista sekä buffetruokailusta VIP-hostin vastatessa tunnelmasta. VIP on laadukas elämys, joka sopii myös pukinkonttiin tavallisten lippujen lisäksi ja sen voi ostaa myös meiltä Real Albert Promotionin kautta myös yrityksille ja ryhmille”, vinkkaa festivaalipäällikkö Koskinen.
VIP-myynti yrityksille ja ryhmille (min. 4hlö) sekä VIP-pöytävaraukset (min. 6hlö).
Laita viestiä info@realalbertpromotion.fi.
Lisää ohjelmaa Tahko Juhannukseen julkaistaan vielä joulukuun aikana. Aikataulut,
päiväkohtaiset pääsyliput ja loppu ohjelmisto julkaistaan helmikuussa 2025.
@tahkojuhannus #tahkojuhannus
LIPUT
3 päivää 139€
3 päivää VIP 229€
Liput myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kuopion festarikesä 2025 saa näyttävän aloituksen, kun Osuma Sunsets Kuopio –festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa. Festivaali järjestetään 23.–24.5.2025 ja se tuo lavalle suomalaisen musiikkitaivaan tähtiä, kuten kuluvalla kaudella Vain Elämää –ohjelmassa ihastuttaneen Iltan sekä suomalaisen pop-rockin kivijalkayhtyeen Egotripin. Kahden päivän festivaali yhdistää laadukkaan musiikin ja upean kesäisen tunnelman, aivan Kallaveden rannalla satamatorilla.
Festivaalin ensimmäisenä päivänä, perjantaina, yleisöä viihdyttävät Ilta, Isac Elliot sekä Jaakko Kulta. Lauantaina lavalle nousevat puolestaan Roope Salminen & Koirat, Sara Siipola, Egotrippi ja Robin Packalen.
⁃ Tämän vuoden artistikattaus tarjoaa jokaiselle jotain – tunnettuja hittejä, nousevia tähtiä ja energisiä live-esiintymisiä. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota näin monipuolisen ohjelman kaikille musiikin ystäville, kertoo tapahtumapäällikkö Hanna Tuhkanen.
Lipunmyynti on alkanut
Lipunmyynti festivaaliin on nyt käynnistynyt, ja liput ovat saatavilla edullisimpaan hintaan vuoden 2024 loppuun saakka. Liput kannattaa hankkia ajoissa, koska superedullisia lippuja on tarjolla vain rajattu määrä, ja niiden hinnat nousevat 1.1.2025 alkaen. Festivaalit on mahdollista kokea myös VIP-elämyksenä ja VIP-alueella tullaan panostamaan sekä palvelun laatuun että viihtyvyyteen.
Liput: (Hinnat voimassa 31.12.2024 asti.)
Perjantai 39€
Lauantai 39€
2 päivää 70€
VIP-lippu perjantai: 89€
VIP-lippu lauantai 89€
VIP-lippu 2 päivää 159€
Älä jää paitsi kesän parhaasta festivaalista! Liput saat napattua täältä.
Osuma Sunsets Kuopio tarjoaa energisen aloituksen kesäkaudelle, yhdistäen musiikkia, yhteisöllisyyttä ja kesätunnelmaa Kuopion satamaan. Festivaali tarjoaa huippuartistien
esiintymisten lisäksi aktiivista ohjelmaa päivisin, kuten urheilua ja kisailuja satamatorilla
sekä Bellanrannan alueella. Festivaalialue puolestaan yhdistää sataman yritysten tarjonta,
kun tapahtuma-alueena ovat myös Kalla Lounge ja Osuuskauppa PeeÄssän Wanha
Satama. Alue toimii yhtenäisenä anniskelualueena, jossa vierailijat voivat liikkua vapaasti.
Tapahtuman virallisena jatkopaikkana toimii ravintola Albatrossi, joka on osa
Vararengasravintoloita.
Tapahtuma on K18, ja sen järjestelyistä vastaa kuopiolainen tapahtumayhtiö Target
Events Oy. Real Albert Promotion omistaa 30% Target Events Oy:sta.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Saaristokaupungin Lasten Festivaalit järjestetään ensimmäistä kertaa sunnuntaina 16.2.2025 klo: 11-16. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tapahtuma on muutenkin täysin voittoa tavoittelematon hyvän mielen tapahtuma.
Lasten Festivaaleilla on pomppulinnoja, kuplafutis kokeilua, jalistutka, keppihevosrata, temppurata, kasvomaalauksia sekä erilaisia hahmoja käy myös vierailemassa tapahtumassa.
Tapahtumassa on myös kahvio, jota pitää Martti Ahtisaaren koulun vanhempainyhdistys. Kahvion kaikki tuotot menevät Saaristokaupungin yhteisön palveluiden parantamiseen.
Tapahtuman mahdollistavat:
Kymmenet vapaaehtoiset talkoolaiset <3
Martti Ahtisaaren koulu
Real Albert Promotion
Cafe Sillan Alla
PeeÄssä
Keränen Transport
Ville Palmu Designer
Ensiaputaitajat
Tapahtuman järjestää: Martti Ahtisaaren koulu ja & Real Albert Promotion yhteistyössä Cafe Sillan Alla kanssa.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vanhankallionkatu 8 C4,
70840 Kuopio
Y-tunnus: 2596183-6
050 359 3990
info@realalbertpromotion.fi