Pikkujoulukausi lähestyy vauhdilla ja ohjelmaa pikkujouluihin pitäisi keksiä. Tänä vuonna pikkujouluja päästään vihdoin viettämään, ja nyt onkin aika juhlia kunnolla. Turhaa stressiä vältät helposti ottamalla ammattilaiset avuksi pikkujoulujen järjestämiseen!
Vuosi sitten monissa yrityksissä jäi pikkujoulut viettämättä. Nyt kuitenkin pandemian ja rajoitusten hellittäessä päästään vihdoin järjestämään tapahtumia ja kokoontumaan porukalla. Pikkujoulut ovatkin mitä oivin tilaisuus koota oma työporukka yhdessä rentoutumaan pitkästä aikaa.
Juhlien järjestäminen voi kuitenkin olla työlästä ja aikaa vievää oman työn ohella, siksi me tarjoammekin mahdollisuuden siirtää vastuu järjestelyistä ammattilaisten käsiin. Real Albert Promotion on kokenut tapahtumajärjestäjä pitkältä ajalta. Meiltä hoituu pikkujoulujen suunnittelu ja toteutus niin pienessä kuin isossakin mittakaavassa. Hoidamme teille tilavaraukset, kuljetukset, tarjoilut sekä ohjelman toiveidenne mukaisesti. Omaksi tehtäväksenne jää vain nauttia pikkujouluista.
Oli mielessäsi sitten pienet juhlat tai suurempi kokonaisuus, ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan juuri teille sopivat pikkujoulut!
info@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Cafe Väinön terassi laajeni ja uusitui kesälle 2021. Uuden viihtyisän terassin kalusteiden takana on K-Rauta Naumanen. Tämä yhteistyö Cafe Väinön ja K-Rauta Naumasen välillä on ilahduttanut kesän rantavieraita suuresti.
Cafe Väinön tavoite on olla Suomen paras kesärantakahvila vuonna 2022. Tätä tavoitetta varten uudistuksia on tehty jo kuluvalle kesälle. Yhtenä merkittävänä parannuksena aiempaan on uudistunut terassi, jolle onkin ollut rutkasti käyttöä helteen helliessä rantakansaa läpi kesän. Kesäkuussa avaitui myös Cafe Väinön kesäkioski, joka on otettu todella hyvin vastaan.
Uuden terassin suunnittelusta ja kalustamisesta vastasi K-Rauta Naumanen. Nämä terassilla olevat mukavat ja käytännölliset kalusteet löytyvät Naumasen valikoimasta. Tunnelmaa luova vihreä ruohomatto on tullut terrassille myös K-Raudasta.
”Oli hauska toteuttaa yhteistyöstä kehittyvää ja näkyvää Cafe Väinön konseptia paikallisen yrittäjän kesken”. Olli Naumanen, kauppias K-Rauta Naumanen
Jos et ole vielä piipahtanut Cafe Väinön uudistetulla terassilla, suosittelemme todella lämpimästi tätä rantaelämystä. Terassin vierestä löytyvät myös kesän kuumin puheenaihe nimittäin Kuopion Palmut!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Keskikesän juhla on takanapäin, mutta upeat rantasäät jatkuvat. Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden Zobi-projektin nuoret kävivätkin heti maanantaina siivoamassa Väinölänniemen rannan Juhannusjuhlien jäljiltä, jotta ranta pysyy jotkossakin viihtyisänä. Real Albert Promotion ja Cafe Väinö ovat mukana tässä hienossa projektissa.
Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden tarkoituksena on edistää kuopiolaisten nuorten hyvinvointia ja antaa heille mahdollisuuksia ja tukea omaan elämänhallintaan. Avainsanoja ovat osallisuus sekä nuorten omat ideat ja tekeminen.
Zobi – vapaaehtoistyöprojektin tarkoitus on antaa nuorelle työkokemusta, tehdä hyvää omalla asuinalueella ja jakaa osallisuuden kokemuksia ja ideoita. Osallistuva nuori sitoutuu tekemään vapaaehtoistyötä eri paikoissa ja tehtävissä vähintään 20 tuntia. Työ tehdään pienryhmissä ja mukana on aina 1-2 nuorisonohjaajaa työnjohtajina ja opastajina, tekemässä samaa duunia nuorten kanssa.
Kuluva kevät on siinäkin määrin erikoinen, että duunipaikkoja oli melkoisen vaikea löytää, kun esimerkiksi palvelutalolla ikäihmisten kohtaamistyö jäi kokonaan välistä. Tämän kevään duuneja ovat muun muassa olleet lähimarkettien kuorman purku- ja järjestelytyöt, siivoustyöt, tutustumiset erilaisiin työpaikkoihin, sekä Nuorisopalveluiden tapahtumien leikki- ja pelitoiminta.
Zobin tarjoaman alueellisen hyödyn, nuorille tarjottavan työkokemuksen ja vapaaehtoistyötodistuksen lisäksi Zobi-nuoret pääsevät yhteiselle elämysreissulle Tuurin kyläkauppaan, sekä Huvivaltio Powerparkkiin. Reissu on luonnollisesti kivan ja kovan duunin jälkeen nuorelle ilmainen.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Savon suurin rokkijuhla Kuopiorock juhlitaan Kuopion Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Festivaali julkaisi kesän 2021 artisteja ensimmäisenä Suomessa jo keväällä 2020, kun esiintyjistä julkaistiin Suomen menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Nightwish sekä alankomaalainen female fronted metalin sanansaattaja Within Temptation. Lisää ohjelmaa julkaistiin talvikauden aikana ja osa lipputyypeistä on sen myötä myyty jo loppuun.
Festivaalin avauspäivää täydentää mm. Sonata Arctica, Battle Beast sekä Turmion Kätilöt. Perjantaina lavalle nousee jo odotettua paluuta tekevä Haloo Helsinki! ja lauantaina Kuopiorockissa juhlii Euroviisujen rokkimenestyjä Blind Channel sekä karismaattinen Herra Ylppö.
Kuopiorockin ohjelmaa täydentää myös Puistolavan sekä Kuopio Rock Academyn bändit. Kuopio Rock Academy tarjoaa sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille ja artisteille, ja Kuopiorockissa bändit pääsevät kokemaan aidon livekeikan festariyleisölle.
Kuopiorockin järjestämisessä pääprioriteettimme on terveysturvallisuudesta huolehtiminen ja otamme kaikessa toiminnassamme hygienian ja turvallisuuden huomioon. Tilannetta on seurattu koko vuosi ja järjestämisen ehtona on tietysti, että tautitilanne jatkaa viimeaikaista parantumistaan ja rajoituksia voitaisiin purkaa exit-strategian mukaisesti.
”On ollut hieno nähdä, miten yhdessä tekeminen näkyy erityisesti tänä vuonna niin oman tiimin kuin kumppaneiden kanssa. Myös asiakkaiden kannustus esimerkiksi Kuopiorockin lipun säilyttämisellä on lämmittänyt mieltä erityisesti,” Kuopiorockin festivaalipäällikkö Allu Koskinen kehuu.
Kuopiorock tulee jatkamaan myös Ekokompassityötä kesällä 2021 sekä tiivistää yhteistyötään viranomaisten kanssa, jolloin tapahtumaa suunnitellaan yhdessä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa alueellisia ohjeita ja määräyksiä noudattaen.
KUOPIOROCK 29.-31.7.2021
@kuopiorock #kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Torstai 29.7.2021:
Within Temptation, Amorphis, Stam1na, Sonata Arctica, Battle Beast, Turmion Kätilöt, Tumppi Varonen & Problems, As I May, Softcore Suicide, Battledragon sekä Kuopio Rock Academyn bändit Bojos ja Boyar.
Perjantai 30.7.2021:
Haloo Helsinki!, Antti Tuisku, Kaija Koo, Anssi Kela, Vesala, Klamydia, Andy MacCoy, Juustopäät, Rosy Dream, Plastic Tears sekä Kuopio Rock Academyn bändit Huuma, Anorexy ja Woundstripe.
Lauantai 31.7.2021:
Nightwish, Amaranthe, Beast In Black, Lost Society, Lähiöbotox, Blind Channel, Herra Ylppö, Waltari, Project Silence, Marras, Granite Heart sekä Kuopio Rock Academyn bändit Licuation ja Feet Off The Ground.
Kuopiorockilla on oma leirintäalue Kuopionlahden kentällä. Leirintäalue on tarkoitettu vain festivaaliasiakkaille, ja siellä majoittuvalla tulee olla festivaalilipun lisäksi myös erillinen leirintäranneke. Kuopiorockin leirinnässä voi majoittua esimerkiksi autossa, karavaaniautossa, matkailubussissa tai teltassa. Jokaiselle majoitusvaihtoehdolle on myynnissä oma majoituslippu, jonka avulla takaamme esimerkiksi turvavälien toteutumisen sekä palvelujen sujuvuuden. Leirintäalueella asiakkaita palvelevat muun muassa wc-tilat, suihkukontit, nuotiopaikka ja leirinnän vastaanotto. Leirintäalue on vain Kuopiorockin asiakkaille, joten sinne ei ole pääsyä ilman festivaalilippua.
Linja-autopaikka 75 euroa, Autopaikka 40 euroa, Telttapaikka 10 euroa, Leirintälippu 30 euroa
Caravanpaikka LOPPUUNMYYTY.
KUVAT
Festivaalikuvat median käyttöön täällä. Kuvaaja: Julius Konttinen.
LISÄTIEDOT
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, allu@kuopiorock.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kesä lähestyy ja kelit lämpenevät. Se tarkoittaa, että monella jäätelöhammasta alkaa kolottaa. Onkin ilo kertoa, että meidän uusi jäätelökioski avautuu kesäksi Saanalle Bellanrantaan. Ensimmäiset jätskit kioskille pääsee nauttimaan jo huomenna torstaina 22.4. Avaamme kioskin kello 12.
Matkailukeskus Kuopion Saana yhdistää saunaelämykset, upeat ravintolapalvelut sekä lukuisat tapahtumat ja aktiviteetit saman katon alle. Kuopion Saanan Jäätelökioski sijaitsee Saanan pihassa ja jäätelökioskilla on veden äärellä oma terassi. Saanalla kesäpäivä kuluu takuuvarmasti rentouttavasti ja maistuvasti!
Jäätelökioskilla on tänä kesänä valikoimassa vanhat tutut suosikkimaut, kuten Mango-Meloni, Vanhanajan mansikka ja Daim. Uutuuksina kioskin valikoimaan saadaan tälle kesälle Tiuhtin & Viuhtin Suklainen Duo sekä ihanat gelateriajäätelöt Mansikka-Juustokakku ja Vadelmasorbertti. Valikoimassa näiden lisäksi myös paljon muita makuja. Olipa mielijäätelösi sitten vanha klasikkomaku tai uutuus jätski, löydät varmasti mieluisesi Saanan jäätelökioskilta.
Lisätietoja: www.kuopionjaatelokioskit.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vallitseva koronatilanne ja kesäkuun loppuun yltävät rajoitukset estävät Savon suurimman juhannusfestivaalin Tahko Juhannuksen järjestämisen tulevana kesänä.
Festivaali oli julkaissut ohjelmistoonsa valovoimaisia kotimaisia artisteja, kuten Apulanta, BEHM, Ellinoora sekä Teflon Brothers. Tapahtuman koko ohjelmisto jäi kaikessa komeudessaan julkaisematta.
”Suru puserossa joudumme kertomaan, että Tahko Juhannus 2021 ei toteudu. Teimme kaikkemme, että tapahtuma olisi voitu järjestää, mutta kesäkuun koronarajoituksista johtuen meidän ei ole mahdollista toteuttaa Tahko Juhannuksen arvoista rakkauden juhannusta. Ei olisi vuosi sitten uskonut, että olemme taas samassa tilanteessa, ja missaamme Tahko Juhannuksen jo toista kertaa perättäin”, festivaalipäällikkö Allu Koskinen harmittelee.
”Pettymys on valtava, mutta me luotamme parempaan huomiseen. Juhannuksena 2022 me juhlitaan isommin, kuin koskaan, ja silloin koko Savo raikaa ja luvassa on taatusti kesän kuumin afterski ”, povaa Koskinen.
Tapahtuman kolmen päivän festariliput ovat nyt myynnissä, liput myy Tiketti ja Lippu.fi. Tahko Juhannus juhlitaan ensi vuonna kolmipäiväisenä Tahkovuoren Event Parkissa 23.-25.6.2022. Lisätietoa ensi vuoden tapahtumasta julkaistaan mahdollisimman pian. Päätöksen lipun säilyttämisestä voit tehdä 2022 ohjelmajulkistuksen jälkeen. Tahko Juhannus 2020 ja 2021 vuosien liput käyvät sisäänpääsynä sellaisenaan myös Tahko Juhannukseen 2022.
Tahko Juhannuksen nettisivuilta löydät vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin.
TAHKO JUHANNUS to–la 23.-25.6.2022
Tahko Event Park, Nilsiä
www.tahkojuhannus.fi
Facebook: Tahko Juhannus
Instagram: @tahkojuhannus
Lisätiedot:
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, puh. 050 436 8322, allu@tahkojuhannus.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Onko teilläkin vielä tämän kevään luokkaretki suunnittelematta?
Kevään luokkaretki on nyt mahdollista järjestää Kuopion Väinölänniemellä turvallisesti ja rajoituksia noudattaen. Päivän ohjelmasta ja toteutuksesta vastaa tapahtumiin ja elämyksiin erikoistunut Real Albert Promotion. Luokkaretkipäivä Väinölänniemelle on takuulla hauska ja vauhdikas!
Päivän ohjelmaan Väinölänniemellä sisältyy Kuplafutis-pelit, sähköpotkulautasafari, ruokailu Cafe Väinöllä sekä pienpelejä. Kuplafutis on hupaisa jalkapallon muoto, jossa pelaajille tulee takuulla hikipintaan ja hymy kasvoille. Safari Väinölänniemen ympäri sähköpotkulaudoilla puolestaan lisää vauhtia päivään, kun taas pienpeleissä oppilaat pääsevät testailemaan muun muassa nopeutta, tarkkuutta ja maalintekotaitojaan. Lisäksi päivän päätteeksi koko ryhmälle on tarjolla pikkumakeat purtavat.
Ohjelma järjestyy Väinölänniemen ympäristössä ja päivän ruokailut hoituvat kätevästi Cafe Väinön puitteissa. Tarvittaessa järjestämme myös ryhmällenne bussikuljetukset. Vallitseva koronavirustilanne sekä rajoitukset huomioiden ohjelma järjestyy pienemmissä ryhmissä, ulkotiloissa ja turvavälit huomioiden. Luokkaretkipäivää viettämään ovat tervetulleita kaiken ikäiset luokat. Ohjelman sisältö on muokattavissa ryhmän toiveiden ja ikäluokan mukaan sopivaksi.
Kiinnostuitko luokkaretkestä Väinölänniemelle? Ota meihin rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä luokkaretkestänne mieluisa.
Tavoitat meidät sähköpostitse info@realalbertpromotion.fi tai puhelimitse 0504368322.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Väinölänniemelle avautuu kaksi padel-ulkokenttää
Kuopion Väinölänniemelle rakentuu kesälle 2021 kaksi padel-ulkokenttää. Kentät sijoittuvat kaupungin omistuksessa olevien Väinölänniemen tenniskenttien viereen. Padel Väinölänniemi -kentät valmistuvat toukokuun aikana.
Hankkeen takana on uusi vasta perustettu liikuntapalveluihin keskittyvä yhtiö Padel Partners Oy. Yhtiön taustalla on joukko kuopiolaisia yrittäjiä. Omistajiin lukeutuvat: Allu Koskinen, Mika Sutinen, Mika Tossavainen, Mikko Isotalo, Jussi Konttinen, Tuomo Rissanen, Matti Tukiainen, Mikko Katajisto ja Timo Vesterinen sekä kuopiolainen KHL-jääkiekkoilija Teemu Hartikainen.
”Tämä hanke on ollut suunnitelmissani jo usean vuoden. Nyt saimme kokoon oikean henkisen porukan, jolla on yhtenäinen visio lajista sekä Väinölänniemen kehittämisestä”, kommentoi Padel Partners Oy:n toimitusjohtaja Allu Koskinen.
Elämyskeskus Cafe Väinön yhteyteen avautuu myös Padel Shop, jossa on myynnissä sekä vuokrattavissa padel-tarvikkeita pelejä varten. Kenttien varaus onnistuu sekä Padel Shopissa että mobiilisovelluksella, joka julkaistaan kenttien valmistumisen yhteydessä.
Uimarannalla sijaitseva Cafe Väinö kokee uudistuksia kesälle 2021. Kahvilaan on tulossa terassilaajennus, jonka myötä jatkossa Väinön terassilla on jopa 150 asiakaspaikkaa. Lisäksi kahvilan vuokratuotevalikoima sekä palvelut laajentuvat. Tulevana kesänä vuokralle tulee lasten sähkömopoja, ja yrityksille on mahdollista järjestää turvallisesti yritysjuhlia. Väinölänniemen rantaa tulevat myös koristamaan tyylikkäät palmut. Uudistukset ovat osa Cafe Väinön tavoitetta olla Suomen paras kesärantakahvila vuonna 2022.
”Tiedämme, että montaa ihmistä harmittaa, ettei pääse ulkomaille. Sen vuoksi päätimme tuoda ulkomaan tänne Kuopioon. Jatkossa voit kokea etelän rantojen tunnelman Väinölänniemellä palmujen alla Kuopion kesäkeitaassa”, kommentoi Koskinen.
Rantapäivän tekeminen ei Väinölänniemeltä lopu, kun vuokrattavissa on mm. vesileluja, SUP-lautoja ja kanadalaiskanootteja. Näiden vuokraus onnistuu helposti myös Cafe Väinön verkkokaupasta. Lisäksi Väinöllä järjestyvät turvallisesti ja vaivattomasti yksityistapahtumat kuten lasten synttärit tai polttarit tarjoiluiden ja aktiviteettien kera.
”Aikoinaan Väinölänniemellä 1800-luvulla on ollut kylpylöitä ja muita oheispalveluita kuten aurinkokylvyt. Tavoitteenani on saada Väinölänniemi kukoistaman myös jatkossa nykyaikaisilla palveluilla höystettynä”, Koskinen kertoilee.
Cafe Väinön kahvilapalveluiden oheen on tarkoitus kehittää laajempia ruokailumahdollisuuksia palvelemaan kesäpäivistä nauttijoita. Eri ravintoloitsijoita on tulossa myymään ruokatuotteitaan kesän aikana Väinölänniemelle.
”Korona-aika on laittanut ahtaalle monen ravintolan. Haluamme antaa näin mahdollisuuden yrittäjille tulla myymään tuotteitaan sekä samalla palvella alueen kävijöitä kokonaisvaltaisemmin”, toteaa Koskinen suunnitelmistaan.
Väinölänniemen alueen kehitykseen käytetään lähivuosina 0,4 miljoonaa euroa yksityistä rahaa. Cafe Väinö on vuonna 2014 perustettu. Sen takana on kuopiolainen elämys – ja tapahtumayritys Kuopion Elämyspalvelut Oy. Yhtiön omistajana on Allu Koskinen, joka on myös Padel Partners Oy:n takana.
Lisätietoa:
Padel Partners Oy
Kuopion Elämyspalvelut Oy
Allu Koskinen, Toimitusjohtaja, 0504368322, allu@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Avoimia työpaikkoja on haussa Cafe Väinöön, Kuplafutiksen pelinvetäjäksi sekä Saunalautan kapteeniksi. Alta löydät lisäinfoa kustakin työtehtävästä.
Haetaan Elämyskeskus Cafe Väinölle kioskimyyjiä kesäkaudelle 2021
Cafe Väinö toimii Väinölänniemen uimarannan kupeessa. Väinöllä on anniskeluoikeudet, ja siellä myydään mm. jäätelöä, virvokkeita, karkkeja ja pikkusuolaista. Merkittävänä osana kahvilan toimintaa on vuokraustoiminta. Vuokrattavana on mm. uimaleluja, SUP-lautoja ja pelejä. Visiomme on tehdä Väinöstä Suomen paras kesärantakahvila!
Kioskimyyjän toimenkuvaan kuuluu asiakaspalvelu, alkoholijuomien anniskelu, kioskin siistiminen ja järjestyksessä pitäminen, vuokrauskaluston huolto ja muut päivittäiset toimet. Myyjiltä toivomme asiakaspalveluhenkisyyttä, oma -aloitteisuutta, joustavuutta sekä kokemusta anniskelusta. Työ voi olla sään mukaan hyvinkin kiireistä tai hiljaisempaa. Vuorosta riippuen kioskilla työskennellään joko itsenäisesti tai työparin kanssa. Kesäkausi alkaa touko-kesäkuussa ja jatkuu elokuulle asti.
Hakijan tulee olla täysi-ikäinen, ja hakijalta vaaditaan anniskelupassi sekä hygieniapassi. Kerrothan hakemuksessasi myös, millä aikavälillä olet valmis työskentelemään. Jätäthän hakemuksesi sekä CV:si viimeistään 15.3.2021 osoitteeseen info@realalbertpromotion.fi.
Haetaan vetäjiä Kuplafutis-peleille kesälle 2021
Kuplafutis on hulvattoman hauska peli, jossa yhdistyvät hauskanpito ja urheilu. Tässä jalkapallon muodossa pehmeät muoviset kuplat pehmentävät kovimmatkin taklaukset. Kuopion kuplafutis otteluita pelataan talvisin sisätiloissa ja kesällä nurmikentillä eri puolilla Kuopiota. Kuplafutispelaajina vierailee erilaisia ryhmiä, kuten polttari- tai työporukat.
Haemme Kuopion Kuplafutikseen pelinvetäjiä. Tehtäviin kuuluu pelivälineistä huolehtiminen, pelinkulun opastaminen ryhmälle sekä asiakaspalvelu. Työ on keikka luonteista kesäkauden aikana. Kesäkausi alkaa touko-kesäkuussa ja jatkuu elokuulle asti. Työssä toimitaan itsenäisesti. Hakijalta vaaditaan B-ajokorttia. Toivomme hakijalta asiakaspalveluhenkisyyttä, luotettavuutta sekä joustavuutta. Hyvä pelinvetäjä tekee asiakkaidemme Kuplafutis-päivästä elämyksen.
Kerrothan hakemuksessasi, millä aikavälillä olet valmis työskentelemään. Jätäthän hakemuksesi sekä CV:si viimeistään 15.3.2021 osoitteeseen info@realalbertpromotion.fi.
Haussa saunalautan kapteeni kesälle 2021
Kuopion Saunalautalla asiakkaat pääsevät viihtymään Kallaveden kauniissa maisemissa ja saavat nauttia saunalautan hulppeista puitteista. Saunalautan varusteisiin sisältyvät mm. palju, karaokelaitteet, kattoterassi, grillausmahdollisuus sekä tietenkin sauna. Kuopion Saunalautta on rekisteröity, CE-hyväksytty sekä katsastettu.
Etsimme saunalautalle palvelualtista kapteenia. Kapteenin tehtäviin kuuluu saunalautan kuljettaminen Kallavedellä sekä asiakkaista ja lautasta huolehtiminen. Kuopion Saunalautta kustantaa hakijalle vuokraveneen kuljettaja- ja ensiapukurssin. Kuljettajalta vaaditaan täysi-ikäisyyttä sekä aiempaa kokemusta vesillä liikkumisesta. Mikäli olet omatoiminen, joustava ja positiivinen persoona, laitathan meille hakemusta tulemaan.
Työ on keikkaluonteista saunalautan varausten mukaisesti touko-syyskuu välillä. Työ on ilta- ja viikonloppu painotteista. Jätäthän hakemuksesi sekä CV:si viimeistään 28.2.2021 osoitteeseen info@realalbertpromotion.fi.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Savon suurin rokkijuhla ja nykyisin myös Suomen helteisimmäksi festivaaliksi tituleerattu Kuopiorock juhlitaan Kuopion Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Festivaali julkaisi kesän 2021 artisteja ensimmäisenä Suomessa jo keväällä 2020, kun esiintyjistä julkaistiin Suomen menestyneisimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja sinfonisesta metallistaan tunnettu Nightwish sekä alankomaalainen female fronted metalin sanansaattaja Within Temptation. Marraskuussa festivaalille julkaistiin runsaasti uutta ohjelmaa, artistien esiintymispäivät sekä avattiin myyntiin kaikki mahdolliset myytävissä olevat lipputyypit lukuun ottamatta jo loppuunmyytyjä 3 päivän VIP-lippuja, 2 päivän VIP-lippuja ja lauantain VIP-lippuja. Myynnissä enää rajallinen määrä torstain ja perjantain VIP-lippuja.
Festivaalin avajaispäivänä torstaina esiintyvät Within Temptationin lisäksi myös 30-vuotista uraansa juhliva, Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta laulujansa ammentava Amorphis sekä parhaillaan uutta albumia työstävä ja jättimäisistä moshpiteistään tunnettu lemiläinen Stam1na. Perjantaina festivaalilla nähdään muun muassa Suomen suurin poptähti Antti Tuisku, viime keväänä Etsimässä Rauhaa -albuminsa julkaissut Vesala, koko kansan popkuningatar Kaija Koo sekä Vain Elämää -ohjelman tämän syksyn kaudella esiintyvän Vesku Jokisen punkyhtye Klamydia.
Kuopiorockin lauantaipäivä kruunautuu itseoikeutetusti Nightwishin konserttiin, mutta päivän aikana esiintyvät myös ruotsalainen, Elize Rydin kipparoima Amaranthe, kansainvälistäkin menestystä niittävä Beast In Black sekä tänä vuonna No Absolution -albuminsa julkaissut trashmetalyhtye Lost Society.
Kuopiorockin Puistolavalla raikaa tunnetusti rokki ja ensimmäiset nimet on nyt julkaistu.
Torstaina Puistolavalla tykittää Tumppi Varonen & Problems, perjantaina Antti Tuiskun keinuessa stadionlavalla Puistolavalla rokkaavat comebackin tekevä, mm. ”Voit Sä Lopettaa” -hitistä tunnettu Juustopäät sekä otsikoissa viihtyvä Andy McCoy, joka ei esittelyjä kaipaa. Lauantaina Puistolavan valtaa crossover-yhtye Waltari.
Lisää Puisto- ja Stadionlavojen ohjelmaa julkaistaan alkuvuodesta 2021.
”Rokin 18-vuotissynttäreillä myös Puistolava juhlii ennen näkemättömän kovalla ohjelmalla ja haluttiin tuoda iloa Rokkikansalle vielä yllätysjulkaisun muodossa ennen joulua. Rokkilippu on varmasti toivottu lisä pukinkonttiin!”, kommentoi festivaalin tapahtumapäällikkö ja Puistolavan promoottori Allu Koskinen.
18. kertaa järjestettävä festivaali juhlii myös syntymäpäiviään. Alun perin festivaalin 18-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlia jo kesällä 2020, mutta nyt juhlat ovat siirtyneet vuodella eteenpäin. Kuopiorock on käyttänyt odotteluajan elämyksellisen ja vastuullisen tapahtuman suunnitteluun, jossa kiinnitetään huomiota juhlien niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen, jolloin tehostetaan esimerkiksi Rokin siivousta ja kierrätystä, pintojen ja alueiden puhtaanapitoa sekä erilaisia desinfiointimahdollisuuksia. Kuopiorock tulee jatkamaan myös Ekokompassityötä keväällä ja kesällä 2021 sekä tiivistää yhteistyötään viranomaisten kanssa, jolloin tapahtumaa suunnitellaan yhdessä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa alueellisia ohjeita ja määräyksiä noudattaen.
Kuopiorockin turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti. Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla. Kuopiorockia tehdään yhdessä, ja meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Lisää artisteja julkaistaan alkuvuodesta 2021.
Real Albert Promotionin kautta suoraan VIP-myynti yrityksille ja ryhmille (min 4 henkilöä.) Ota yhteyttä info@realalbertpromotion.fi ja varaa omasi!
Kuopiorockilla on oma leirintäalue Kuopionlahden kentällä. Leirintäalue on tarkoitettu vain festivaaliasiakkaille, ja siellä majoittuvalla tulee olla festivaalilipun lisäksi myös erillinen leirintäranneke. Kuopiorockin leirinnässä voi majoittua esimerkiksi autossa, karavaaniautossa, matkailubussissa tai teltassa. Jokaiselle majoitusvaihtoehdolle on myynnissä oma majoituslippu, jonka avulla takaamme esimerkiksi turvavälien toteutumisen sekä palvelujen sujuvuuden. Leirintäalueella asiakkaita palvelevat muun muassa wc-tilat, suihkukontit, nuotiopaikka ja leirinnän vastaanotto. Leirintäalue on vain Kuopiorockin asiakkaille, joten sinne ei ole pääsyä ilman festivaalilippua.
Festivaalikuvat median käyttöön täällä. Kuvaaja: Julius Konttinen.
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, allu@kuopiorock.fi, p. 050 436 8322
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen
allu@kuopiorock.fi
p. 050 436 8322
Tahko Juhannuksen artistikaartiin on kiinnitetty huippunimiä, ja festareilla tullaankin näkemään timanttinen kattaus kotimaista musiikkia rennosta bilemusiikista pirskahtelevaan poppiin. Mukana 2021 festivaalilla on sensaatiomaiseen suosioon noussut kiehtova laulaja ja lauluntekijä BEHM, supersuosittu Kaija Koo ja tänä vuonna Vuoden naissolistiksi Emma Gaalassa palkittu Ellinoora. Bileet nostavat viimeistään kattoon juhlatunnelman luovat Teflon Brothers sekä energisestä lavashow’staan tunnettu ABREU. Lisää ohjelmaa julkaistaan vuoden 2021 puolella.
Tahko Juhannus juhlitaan Tahko Event Parkissa jo kuudetta kertaa. Kesällä 2019 juhannusta juhli kolmen päivän aikana yhteensä 14 000 kävijää. Tahko on ollut perinteinen juhannuksenviettokohde Pohjois-Savossa jo vuosien ajan, ja alue kasvattaa vetovoimaisuuttaan vuosi vuodelta. ”Kesälle 2021 toteutamme alueen majoitusyrittäjien kanssa sekä NRJ-yhteistyöllä upean festarikokemuksen kesän kuumimmalla afterski-tunnelmalla. Tahkon massiivinen yli 8500 hengen majoituskapasiteetti houkuttelee laatutietoisia juhlijoita sviitteihin ja hotellihuoneisiin, bileporukoita mökeille sekä perinteisiä festarikävijöitä leirintäalueelle.” kertoo tapahtumapäällikkö Allu Koskinen. ”On upeaa tarjota monipuolinen kattaus niin musiikillisesti kuin palvelutarjonnaltaankin juhannusjuhlijoille”, Koskinen jatkaa.
Kuluneen syksyn aikana ensi vuoden tapahtumaa on ehditty suunnitella ja kehittää järjestelmällisesti. Tahko Juhannuksen turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti. Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita. Tahko Juhannuksessa 2021 tullaan kiinnittämään erityistä huomiota tapahtuman turvallisuuteen, ja alueen siisteyteen ja vastuullisuuteen.
Lisää aiheesta tapahtuman sivuilta tahkojuhannus.fi/ukk.
Ensi vuoden kolmen päivän festari- ja VIP-liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. K-18.
Lippujen hinnat:
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus, Instagram: @tahkojuhannus
Lisätiedot:
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, puh. 050 436 8322, allu@tahkojuhannus.fi
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus, Instagram: @tahkojuhannus
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen
puh. 050 436 8322
allu@tahkojuhannus.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Perjantaisin joulukuussa otetaan suora yhteys joulupukin pajalle Korvatunturille, kun joulupukki ja innokas Tiuku-tonttu lukevat Matkuksen kirjelaatikkoon jätettyjä kirjeitä suorassa Facebook-livessä. Livessä ohjelmassa on lisäksi paljon muuta jouluista mukavaa askartelusta tuttuihin joululauluihin. Lähetyksessä sinulla on myös mahdollisuus esittää joulupukille kysymyksiä chatin avulla.
Live lähetetään Matkuksen Facebookissa perjantaisin 4.12., 11.12. ja 18.12. klo 18 alkaen. Lähetyksistä tulee myös jälkeenpäin katsottava tallenne. Tervetuloa virittäytymään joulumielelle! Live-lähetykset ovat täysin maksuttomia.
Osallistu livejen Facebook-tapahtumiin – saat muistutuksen liveistä lähempänä!
Joulupukin Facebook-live pe 4.12. klo 18
Joulupukin Facebook-live pe 11.12. klo 18
Joulupukin Facebook-live pe 18.12. klo 18
Tapahtuman tuottaa Real Albert Promotion.
Mustaa huumoria vai mustaa jouluako odotellaan? Vai kenties mustaakin mustempia tarjouksia? Huumorista tai joulusta emme mene takuuseen, mutta tarjoukset Cafe Väinön verkkokaupassa ovat ainakin tajunnan räjäyttäviä.
Cafe Väinön upouudet verkkosivut ovat olleet nyt pystyssä viikon ajan. Black Fridayn tarjoukset ovat saapuneet juhlistamaan tätä virstanpylvästä. Verkkokaupassa tarjolla upeita tarjouksia yhden kokonaisen vuorokauden ajan. Siis 24h täyttä tykitystä! Ethän jää pois näistä juhlista!
…ja monia muita tarjouksia, joita et halua missata! Tutustu verkkokaupan valikoimaan tästä.
HUOM! Tarjoustuotteita on rajoitettu määrä!
Mikäli et ole vielä aloittanut joululahjojen hankintaa, niin nyt oivallinen tilaisuus myös siihen. Anna lahja elämykseen, jota on ilo muistella vielä vuosienkin päästä tai hanki itsellesi jotain mistä olet jo kauan haaveillut. Vai löytyykö verkkokaupasta kenties jotain uutta mitä haluaisit kokeilla? Katso tarjoukset ja yllätä itsesi näillä mustilla tarjouksilla!
Tervetuloa ostoksille! Muista vinkata myös kaverille näistä upeista tarjouksista.
Tarjoukset astuvat voimaan perjantaina 27.11.2020 klo 00:00.01 ja jatkuvat koko päivän klo 23:59.59 saakka.
Vanhankallionkatu 8 C4,
70840 Kuopio
Y-tunnus: 2596183-6
050 359 3990
info@realalbertpromotion.fi