Viime vuonna loppuunmyyty Tahko Juhannus julkaisee lisää ohjelmistoa kesän 2023 festivaalille. Samalla
avataan myyntiin kaikki lipputyypit, uuden majoituskumppanin toteuttama Tahkon virallinen leirintäalue
sekä julkaistaan artistien esiintymispäivät.
Savon suurin juhannusjuhla tarjoilee kesällä 2023 monipuolisen ohjelman täynnä eturivin artisteja.
Rakkauden juhannukseksikin tituleeratussa Tahko Juhannuksessa esiintyvät tulevana suvena juuri uuden
Purjeissa -singlen Samu Haberin kanssa julkaissut JVG, marraskuussa täysiverisien Big Steppa -räppialbumin
julkaissut Mikael Gabriel, suomirockin ja -punkin rakastetuin yhtye Apulanta, aurinkoinen viihdyttäjä
Elastinen sekä eleettömästä lavashow’staan tunnetut bailuräpin kuninkaalliset, Teflon Brothers.
Jo aiemmin julkaistut artistit Haloo Helsinki!, Roope Salminen &Koirat, Cledos, Petri Nygård, Gasellit,
BESS ja Ramses II saavat juhannuksena Tahkolle seurakseen myös punkia ja rapia yhdistelevän,
jyväskyläläisen Mouhous-yhtyeen, USA ja Hyväuskoinen -singleistään tutun VIIVIn, hiphopia, R&B;tä ja
kantria yhdistelevän Stigin, viime syksynä K.O.I.R.A-albuminsa 10-vuotisjuhlakiertuetta viettäneen Karri
Koiran sekä DJ Oku Luukkaisen. Paikallista väriä tapahtumaan tuo Emma Gaalassakin palkittu,
siilinjärveläislähtöinen Sexmane. Koko ohjelma ja sen päiväkohtainen jako on katsottavissa tapahtuman
verkkosivuilla tahkojuhannus.fi.
Jo 7. kertaa järjestettävä Tahko Juhannus on muurannut tiukan kivijalan suomalaisten juhannusfestivaalien
joukkoon. Tapahtuman festivaalipäällikkö Allu Koskinen on riemuissaan festivaalin suosiosta ja kasvusta:
”Tahko Juhannus keräsi viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen ja Tahko Event Parkissa juhli jopa
16 000 asiakasta tapahtuman ollessa loppuunmyyty. Tänä vuonna panostamme tapahtuma-alueen
sujuvuuteen ja majoituspalveluihin mahdollistaen ensi kesänä entistä suuremman yleisömäärän Tahkolle
nauttimaan ensiluokkaisesta juhannustunnelmasta”, Koskinen kertoo.
Majoitus uudistuu – Tahko BestPark -matkaparkki Tahko Juhannuksen viralliseksi majoituskumppaniksi
Tahko Juhannuksen virallinen leirintäalue muuttaa Tahko BestParkin uudelle matkaparkkialueelle. Noin
kilometrin päässä festivaalialueesta sijaitseva uuden ajan caravanalue avataan juhannukseksi, ja se tarjoaa
festivaaliasiakkaille uudet, entistä paremmat palvelut ja fasiliteetit festivaalimajoitukseen. Alueella voi
yöpyä niin caravanautossa kuin teltassa.
Tahko BestPark -alueella Tahko Juhannuksen leirintä-asiakkaita palvelevat mm. wc- ja suihkutilat, sauna
sekä muut BestParkin matkailijoille suunnatut palvelut. Tahko BestPark -majoitukset ovat myynnissä
BestParkin verkkosivuilla, josta majoittuja voi ostaa myös 3 päivän pääsyliput samalla kertaa. BestPark-
leirintäalueella majoittumiseen tarvitaan kolmen päivän pääsylippu majoituslipun lisäksi.
”Leirintäaluekumppanuus on toivottu uudistus Tahkon alueella. Olemme innoissamme aloittamassa
yhteistyötä uuden majoituskumppanin kanssa, joka tarjoaa leiriytyjillemme ensiluokkaisen ja modernin
palvelutason. Paikkoja on kuitenkin rajallinen määrä, eli mikäli haluaa tämän kokea, kannattaa liput napata
ostoskoriin pikaisesti!”, kertoo tapahtumapäällikkö Allu Koskinen innoissaan uudesta leirintäalueesta.
Lisätietoja leirintäalueesta tapahtuman verkkosivuilta tahkojuhannus.fi/majoitus sekä
bestpark.com/fi/park/tahko.
Tahko Juhannus 22.-24.6.2023
OHJELMA
Torstai 22.6.: Haloo Helsinki!, Elastinen, Mouhous, Roope Salminen &Koirat, Sexmane
Perjantai 23.6.: Apulanta, Cledos, Teflon Brothers, Petri Nygård, Karri Koira, VIIVI
Lauantai 24.6.: JVG, Gasellit, BESS, Mikael Gabriel, STIG, Ramses II, DJ Oku Luukkainen
LIPUT
Liput Tahko Juhannukseen ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippu.fi:ssä.
Lippujen hinnat:
Festarilippu 3 päivää 135 € / 2 päivää pe-la 110€ / 1 päivä to,pe,la 79 €
VIP-lippu 3 päivää 219 € / 1 päivä VIP to,pe,la 135 €
VIP-liput ryhmille (min.4 hlö) osoitteesta info@realalbertpromotion.fi
MAJOITUS
Tahko BestPark -matkaparkki toimii Tahko Juhannuksen virallisena leirintäalueena. Aivan
festivaalialueen läheisyydessä sijaitsevalla alueella on mm. wc- ja suihkutilat, sauna, vesipiste,
ajokaivo sekä kemiallisen wc:n tyhjennyspiste. Alueella majoittuvilla on oltava 3 päivän
festivaalilippu. Majoitusliput (alk. 105€) myydään osoitteessa www.bestpark.com/park/tahko.
K-18
www.tahkojuhannus.fi
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus
Instagram: @tahkojuhannus
Lisätiedot:
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, puh. 050 436 8322, allu@tahkojuhannus.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vanhankallionkatu 8 C4,
70840 Kuopio
Y-tunnus: 2596183-6
050 359 3990
info@realalbertpromotion.fi