Savon suurin rokkijuhla ja nykyisin myös Suomen helteisimmäksi festivaaliksi tituleerattu Kuopiorock juhlitaan Kuopion Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Festivaali julkaisi kesän 2021 artisteja ensimmäisenä Suomessa jo keväällä 2020, kun esiintyjistä julkaistiin Suomen menestyneisimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja sinfonisesta metallistaan tunnettu Nightwish sekä alankomaalainen female fronted metalin sanansaattaja Within Temptation. Marraskuussa festivaalille julkaistiin runsaasti uutta ohjelmaa, artistien esiintymispäivät sekä avattiin myyntiin kaikki mahdolliset myytävissä olevat lipputyypit lukuun ottamatta jo loppuunmyytyjä 3 päivän VIP-lippuja, 2 päivän VIP-lippuja ja lauantain VIP-lippuja. Myynnissä enää rajallinen määrä torstain ja perjantain VIP-lippuja.
Festivaalin avajaispäivänä torstaina esiintyvät Within Temptationin lisäksi myös 30-vuotista uraansa juhliva, Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta laulujansa ammentava Amorphis sekä parhaillaan uutta albumia työstävä ja jättimäisistä moshpiteistään tunnettu lemiläinen Stam1na. Perjantaina festivaalilla nähdään muun muassa Suomen suurin poptähti Antti Tuisku, viime keväänä Etsimässä Rauhaa -albuminsa julkaissut Vesala, koko kansan popkuningatar Kaija Koo sekä Vain Elämää -ohjelman tämän syksyn kaudella esiintyvän Vesku Jokisen punkyhtye Klamydia.
Kuopiorockin lauantaipäivä kruunautuu itseoikeutetusti Nightwishin konserttiin, mutta päivän aikana esiintyvät myös ruotsalainen, Elize Rydin kipparoima Amaranthe, kansainvälistäkin menestystä niittävä Beast In Black sekä tänä vuonna No Absolution -albuminsa julkaissut trashmetalyhtye Lost Society.
Kuopiorockin Puistolavalla raikaa tunnetusti rokki ja ensimmäiset nimet on nyt julkaistu.
Torstaina Puistolavalla tykittää Tumppi Varonen & Problems, perjantaina Antti Tuiskun keinuessa stadionlavalla Puistolavalla rokkaavat comebackin tekevä, mm. ”Voit Sä Lopettaa” -hitistä tunnettu Juustopäät sekä otsikoissa viihtyvä Andy McCoy, joka ei esittelyjä kaipaa. Lauantaina Puistolavan valtaa crossover-yhtye Waltari.
Lisää Puisto- ja Stadionlavojen ohjelmaa julkaistaan alkuvuodesta 2021.
”Rokin 18-vuotissynttäreillä myös Puistolava juhlii ennen näkemättömän kovalla ohjelmalla ja haluttiin tuoda iloa Rokkikansalle vielä yllätysjulkaisun muodossa ennen joulua. Rokkilippu on varmasti toivottu lisä pukinkonttiin!”, kommentoi festivaalin tapahtumapäällikkö ja Puistolavan promoottori Allu Koskinen.
18. kertaa järjestettävä festivaali juhlii myös syntymäpäiviään. Alun perin festivaalin 18-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlia jo kesällä 2020, mutta nyt juhlat ovat siirtyneet vuodella eteenpäin. Kuopiorock on käyttänyt odotteluajan elämyksellisen ja vastuullisen tapahtuman suunnitteluun, jossa kiinnitetään huomiota juhlien niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen, jolloin tehostetaan esimerkiksi Rokin siivousta ja kierrätystä, pintojen ja alueiden puhtaanapitoa sekä erilaisia desinfiointimahdollisuuksia. Kuopiorock tulee jatkamaan myös Ekokompassityötä keväällä ja kesällä 2021 sekä tiivistää yhteistyötään viranomaisten kanssa, jolloin tapahtumaa suunnitellaan yhdessä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa alueellisia ohjeita ja määräyksiä noudattaen.
Kuopiorockin turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti. Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla. Kuopiorockia tehdään yhdessä, ja meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Lisää artisteja julkaistaan alkuvuodesta 2021.
Real Albert Promotionin kautta suoraan VIP-myynti yrityksille ja ryhmille (min 4 henkilöä.) Ota yhteyttä info@realalbertpromotion.fi ja varaa omasi!
Kuopiorockilla on oma leirintäalue Kuopionlahden kentällä. Leirintäalue on tarkoitettu vain festivaaliasiakkaille, ja siellä majoittuvalla tulee olla festivaalilipun lisäksi myös erillinen leirintäranneke. Kuopiorockin leirinnässä voi majoittua esimerkiksi autossa, karavaaniautossa, matkailubussissa tai teltassa. Jokaiselle majoitusvaihtoehdolle on myynnissä oma majoituslippu, jonka avulla takaamme esimerkiksi turvavälien toteutumisen sekä palvelujen sujuvuuden. Leirintäalueella asiakkaita palvelevat muun muassa wc-tilat, suihkukontit, nuotiopaikka ja leirinnän vastaanotto. Leirintäalue on vain Kuopiorockin asiakkaille, joten sinne ei ole pääsyä ilman festivaalilippua.
Festivaalikuvat median käyttöön täällä. Kuvaaja: Julius Konttinen.
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, allu@kuopiorock.fi, p. 050 436 8322
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock #rokkikuuluukaikille
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen
allu@kuopiorock.fi
p. 050 436 8322
Tahko Juhannuksen artistikaartiin on kiinnitetty huippunimiä, ja festareilla tullaankin näkemään timanttinen kattaus kotimaista musiikkia rennosta bilemusiikista pirskahtelevaan poppiin. Mukana 2021 festivaalilla on sensaatiomaiseen suosioon noussut kiehtova laulaja ja lauluntekijä BEHM, supersuosittu Kaija Koo ja tänä vuonna Vuoden naissolistiksi Emma Gaalassa palkittu Ellinoora. Bileet nostavat viimeistään kattoon juhlatunnelman luovat Teflon Brothers sekä energisestä lavashow’staan tunnettu ABREU. Lisää ohjelmaa julkaistaan vuoden 2021 puolella.
Tahko Juhannus juhlitaan Tahko Event Parkissa jo kuudetta kertaa. Kesällä 2019 juhannusta juhli kolmen päivän aikana yhteensä 14 000 kävijää. Tahko on ollut perinteinen juhannuksenviettokohde Pohjois-Savossa jo vuosien ajan, ja alue kasvattaa vetovoimaisuuttaan vuosi vuodelta. ”Kesälle 2021 toteutamme alueen majoitusyrittäjien kanssa sekä NRJ-yhteistyöllä upean festarikokemuksen kesän kuumimmalla afterski-tunnelmalla. Tahkon massiivinen yli 8500 hengen majoituskapasiteetti houkuttelee laatutietoisia juhlijoita sviitteihin ja hotellihuoneisiin, bileporukoita mökeille sekä perinteisiä festarikävijöitä leirintäalueelle.” kertoo tapahtumapäällikkö Allu Koskinen. ”On upeaa tarjota monipuolinen kattaus niin musiikillisesti kuin palvelutarjonnaltaankin juhannusjuhlijoille”, Koskinen jatkaa.
Kuluneen syksyn aikana ensi vuoden tapahtumaa on ehditty suunnitella ja kehittää järjestelmällisesti. Tahko Juhannuksen turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti. Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita. Tahko Juhannuksessa 2021 tullaan kiinnittämään erityistä huomiota tapahtuman turvallisuuteen, ja alueen siisteyteen ja vastuullisuuteen.
Lisää aiheesta tapahtuman sivuilta tahkojuhannus.fi/ukk.
Ensi vuoden kolmen päivän festari- ja VIP-liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä. K-18.
Lippujen hinnat:
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus, Instagram: @tahkojuhannus
Lisätiedot:
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen, puh. 050 436 8322, allu@tahkojuhannus.fi
Facebook: www.facebook.com/tahkojuhannus, Instagram: @tahkojuhannus
Festivaalipäällikkö Allu Koskinen
puh. 050 436 8322
allu@tahkojuhannus.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Perjantaisin joulukuussa otetaan suora yhteys joulupukin pajalle Korvatunturille, kun joulupukki ja innokas Tiuku-tonttu lukevat Matkuksen kirjelaatikkoon jätettyjä kirjeitä suorassa Facebook-livessä. Livessä ohjelmassa on lisäksi paljon muuta jouluista mukavaa askartelusta tuttuihin joululauluihin. Lähetyksessä sinulla on myös mahdollisuus esittää joulupukille kysymyksiä chatin avulla.
Live lähetetään Matkuksen Facebookissa perjantaisin 4.12., 11.12. ja 18.12. klo 18 alkaen. Lähetyksistä tulee myös jälkeenpäin katsottava tallenne. Tervetuloa virittäytymään joulumielelle! Live-lähetykset ovat täysin maksuttomia.
Osallistu livejen Facebook-tapahtumiin – saat muistutuksen liveistä lähempänä!
Joulupukin Facebook-live pe 4.12. klo 18
Joulupukin Facebook-live pe 11.12. klo 18
Joulupukin Facebook-live pe 18.12. klo 18
Tapahtuman tuottaa Real Albert Promotion.
Mustaa huumoria vai mustaa jouluako odotellaan? Vai kenties mustaakin mustempia tarjouksia? Huumorista tai joulusta emme mene takuuseen, mutta tarjoukset Cafe Väinön verkkokaupassa ovat ainakin tajunnan räjäyttäviä.
Cafe Väinön upouudet verkkosivut ovat olleet nyt pystyssä viikon ajan. Black Fridayn tarjoukset ovat saapuneet juhlistamaan tätä virstanpylvästä. Verkkokaupassa tarjolla upeita tarjouksia yhden kokonaisen vuorokauden ajan. Siis 24h täyttä tykitystä! Ethän jää pois näistä juhlista!
…ja monia muita tarjouksia, joita et halua missata! Tutustu verkkokaupan valikoimaan tästä.
HUOM! Tarjoustuotteita on rajoitettu määrä!
Mikäli et ole vielä aloittanut joululahjojen hankintaa, niin nyt oivallinen tilaisuus myös siihen. Anna lahja elämykseen, jota on ilo muistella vielä vuosienkin päästä tai hanki itsellesi jotain mistä olet jo kauan haaveillut. Vai löytyykö verkkokaupasta kenties jotain uutta mitä haluaisit kokeilla? Katso tarjoukset ja yllätä itsesi näillä mustilla tarjouksilla!
Tervetuloa ostoksille! Muista vinkata myös kaverille näistä upeista tarjouksista.
Tarjoukset astuvat voimaan perjantaina 27.11.2020 klo 00:00.01 ja jatkuvat koko päivän klo 23:59.59 saakka.
Kuopion Väinölänniemellä sijaitseva Cafe Väinö uudistaa toimintaansa. Viime kesänä rantakahvila saavutti suuren suosion niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Asiakkaiden toiveisiin on vastattu ja toiminta laajenee sekä verkossa että paikan päällä.
Viime kesänä vuokratuotteet olivat rannalla haluttua tavaraa ja niitä onkin tulossa lisää kesälle 2021. Cafe Väinö uudistuu myös rakenteellisesti, kun terassilaajennus toteutetaan ennen kesäkauden avausta. Muita uutuuksia on myös luvassa, mutta niitä saadaan odottaa lähemmäksi kesää.
Kesää kohden valmistaudutaan kuitenkin jo nyt hurjaa vauhtia. Siitä merkkinä on Cafe Väinön täysin uudet verkkosivut. Verkkosivut avataan TÄNÄÄN perjantaina 20.11. Verkkosivuilla pääsee tutustumaan muun muassa kahvilan toimintaan sekä elämyksiin ja vuokratuotteisiin.
Vuokratuotteita on saatavilla päiväkohtaisesti sekä koko kesän ajalle. Tarvikkeita ja elämyksiä hauskanpitoon löytyy niin lapsille kuin aikuisillekin. Valikoima on jo nyt mittava ja päivittyy jatkuvasti asiakkaiden toiveilla. Sivuilla voi jättää viestiä liittyen kahvilan toimintaan, vuokratuotteisiin tai mitä itse rantakahvilaan kaipaa. Vaikuttaa voi jo nyt!
Erityisenä uutuutena verkkosivuilla on Cafe Väinön oma verkkokauppa. Verkkokaupasta löytyy välineet rannalla oleskeluun joilla varmistaa, että kesästä nauttii täysin rinnoin. Valikoimasta löytyy myös Cafe Väinön logolla varustettuja tuotteita. Lahjakorteilla voi ilahduttaa esimerkiksi joululahjana, syntymäpäiväsankaria tai ostaa itselleen. Kesän herkullisin lahjakortti on erityisesti lasten mieleen, jäätelölahjakortilla saa kesän jokaisena päivänä jäätelön veloituksetta Cafe Väinöstä.
Cafe Väinön ollessa osa Real Albert Promotionin perhettä mahdollistaa tämä yksityistilaisuuksien järjestämisen Väinölänniemellä. Rantakahvilan tilat ovat vuokrattavissa niin yksityishenkilöiden kuin yrityksen tapahtumia varten. Elämykset ja aktiviteetit voidaan yhdistää jokaiseen tapahtumaan asiakkaan toiveiden mukaan. Tapahtumat olivat viime kesänä hitti Cafe Väinön tiloissa. Tulevan kesän uusien elämysten ja aktiviteettien ansiosta tapahtumista saadaan entistä ikimuistoisemmat.
Kesään on vielä tovi aikaa, mutta onneksi uusien verkkosivujen avulla pääsee virittäytymään jo nyt kesäiseen tunnelmaan. Tutustu verkkosivuihin täältä!
Nähdään kesällä Väinölänniemellä ja talvella verkkokaupassa!
Savon suurin rokkijuhla ja nykyisin myös Suomen helteisimmäksi festivaaliksi tituleerattu Kuopiorock juhlitaan Kuopion Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Festivaali julkaisi kesän 2021 artisteja ensimmäisenä Suomessa jo keväällä 2020, kun esiintyjistä julkaistiin Suomen menestyneisimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja sinfonisesta metallistaan tunnettu Nightwish sekä alankomaalainen female fronted metalin sanansaattaja Within Temptation. Nyt festivaalille julkaistaan runsaasti uutta ohjelmaa, artistien esiintymispäivät sekä avataan myyntiin kaikki mahdolliset myytävissä olevat lipputyypit lukuun ottamatta jo loppuunmyytyjä 3 päivän VIP-lippuja, 2 päivän VIP-lippuja ja lauantain VIP-lippuja.
Kuopiorockin päiväkohtainen ohjelma julkaistaan tänä vuonna historiallisen aikaisin. Perinteisesti festivaalin päiväkohtainen ohjelma on julkaistu vasta keväällä, mutta poikkeusvuoden myötä Kuopiorock haluaa virittää juhlakansan juhlatunnelmaan jo hyvissä ajoin.
Festivaalin avajaispäivänä torstaina esiintyvät Within Temptationin lisäksi myös 30-vuotista uraansa juhliva Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta laulujansa ammentava Amorphis sekä parhaillaan uutta albumia työstävä ja jättimäisistä moshpiteistään tunnettu lemiläinen Stam1na. Perjantaina festivaalilla nähdään muun muassa Suomen suurin poptähti Antti Tuisku, viime keväänä Etsimässä Rauhaa -albuminsa julkaissut Vesala, koko kansan popkuningatar Kaija Koo sekä Vain Elämää -ohjelman tämän syksyn kaudella esiintyvän Vesku Jokisen punkyhtye Klamydia.
Kuopiorockin lauantaipäivä kruunautuu itseoikeutetusti Nightwishin konserttiin, mutta päivän aikana esiintyvät myös ruotsalainen, Elize Rydin kipparoima Amaranthe, kansainvälistäkin menestystä niittävä Beast In Black sekä tänä vuonna No Absolution -albuminsa julkaissut trashmetalyhtye Lost Society.
Real Albert Promotionin kautta suoraan VIP-myynti yrityksille ja ryhmille(min 4 henkilöä.)
Esiintyjäjulkaisujen myötä Kuopiorock avaa kaikkien lipputyyppien myynnin lukuun ottamatta jo loppuun myytyjä lipputyyppejä, joita ovat 3 päivän, 2 päivän ja lauantain VIP-liput.
”VIP-liput ovat menneet kuumille kiville. Iso osa Kuopiorockin VIP-lipuista on niitä, joita myytiin jo kesälle 2020, mutta jotka asiakkaat ovat sitten säilyttäneet itsellään tullakseen festarille vuotta myöhemmin. Se on todella hieno asia, kertoo että meidän asiakkaamme ovat todella sitoutuneita Rokkiin. Saimme avattua nyt syksyllä todella pienen erän noita 3 päivän vippejä myyntiin, ja ne menivät kaikki 10 minuutissa. Oli hurjaa!”, kommentoi VIP-lippujen menekkiä festivaalin tapahtumapäällikkö Allu Koskinen ja jatkaa:
”Nyt julkaisemme myyntiin loputkin VIP-liput: meillä on jäljellä enää pienet erät torstain ja perjantain päiväkohtaisia VIP-lippuja. Ne tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippu.fi:hin. Niiden kanssa kannattaa oikeasti pitää kiirettä. Muita myyntiin julkaisemiamme pääsylippuja ovat normaalit 1 päivän liput, 2 päivän liput sekä kaikki Rokin oman leirintäalueen liput”.
18. kertaa järjestettävä festivaali juhlii myös syntymäpäiviään. Alun perin festivaalin 18-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlia jo kesällä 2020, mutta nyt juhlat ovat siirtyneet vuodella eteenpäin.Kuopiorock on käyttänyt odotteluajan elämyksellisen ja vastuullisen tapahtuman suunnitteluun, jossa kiinnitetään huomiota juhlien niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen, jolloin tehostetaan esimerkiksi Rokin siivousta ja kierrätystä, pintojen ja alueiden puhtaanapitoa sekä erilaisia desinfiointimahdollisuuksia. Kuopiorock tulee jatkamaan myös Ekokompassityötä keväällä ja kesällä 2021 sekä tiivistää yhteistyötään viranomaisten kanssa, jolloin tapahtumaa suunnitellaan yhdessä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa alueellisia ohjeita ja määräyksiä noudattaen.
Kuopiorockin turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti . Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla. Kuopiorockia tehdään yhdessä, ja meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
KUOPIOROCK 29.-31.7.2021
@kuopiorock #kuopiorock #rokkikuuluukaikille
torstai 29.7.2021: Within Temptation, Amorphis, Stam1na
perjantai 30.7.2021: Antti Tuisku, Vesala, Kaija Koo, Klamydia
lauantai 31.7.2021: Nightwish, Amaranthe, Beast in Black, Lost Society
KUOPIOROCK
29.-31.7.2021
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock
#rokkikuuluukaikille
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Suomalaisten rakastama Raskasta Joulua toteutetaan rajoitetulla kapasiteetilla 11.12.2020 Kuopion Olvi Areenalla huikeana Show & Dinner -illallistoteutuksena turvavälejä noudattaen.
Raskasta Joulua konsertissa Kuopiossa rokkaavat tänä vuonna mm. Nightwishistä tuttu Marco Hietala, Antti Railio, Ville Tuomi sekä Tuple Salmela. Tuttuun tapaan solisteja säestää Raskasta Joulua -konseptin kehittäneen Erkka Korhosen johtama Raskasta Joulua -bändi. Kova tasoisen musiikkikattauksen lisäksi tarjolla on tänä vuonna uutuutena herkullinen Show & Dinner kolmen ruokalajin illallinen VIP vieraille. VIP Show & Dinner illallispaikat ovat ikärajaltaan K18 ja istumakatsomot ikärajattomia.
Jokaiselle VIP Show & Dinner -asiakkaalle on varattu oma istumapaikka pöydän äärestä. Illallinen tarjoillaan pöytiin kontaktien minimoimiseksi. Kattausajat illalliselle saapumiseen ovat porrastetusti, jotta ruuhkalta vältytään. Pöydät asetellaan väljästi toisiinsa nähden siten, että turvavälit pystytään takaamaan. Istumakatsomoiden paikoista myynnissä on noin kolmasosa katsomokapasiteetista suositusten mukaisten turvavälien takaamiseksi. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Tarjoamme kaikille asiakkaille oman kasvomaskin veloituksetta.
”On tärkeää, että myös tapahtuma-ala menee eteenpäin haasteellisista olosuhteista huolimatta Suomessa. Vahvalla yhteistyöllä ja ammattitaitoisella tuotannolla pystymme tarjoamaan turvallisia elämyksiä pikkujoulukauteen.” kertoo Allu Koskinen, Real Albert Promotionsilta. Raskasta Joulua Kuopion konsertin järjestämisestä vastaa yhteistyössä Real Albert Promotion sekä Nordic Live Productions.
Normaalit liput alkaen 44,90€ (ikärajaton)
VIP Show & Dinner liput 139,90€ (K18)
VIP Show & Dinner lippu sisältää:
Alkuruoka:
Pääruoka:
Jälkiruoka:
Raskasta Joulua -konsertissa kaupungin turvallisimmat ja ammattitaitoisimmat pikkujoulut! Lämpimästi tervetuloa!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Normaalit liput alkaen 44,90€ (ikärajaton)
VIP Show & Dinner liput 139,90€ (K18)
Real Albert Promotion mukana Parasta Palvelua 2020 äänestyksessä.
Parasta Palvelua tarjoavaa yritystä etsitään jos seitsemättä kertaa. Kilpailun järjestävä Kuopion alueen kauppakamarin palveluvaliokunta haluaa nostattaa palvelualan arvostusta, kiinnostavuutta ja kasvattaa toimialan näkyvyyttä vahvana työllistäjänä ja monipuolisena uravaihtoehtona.
Meiltä mukana ovat Real Albert Promotionin lisäksi Kuopion Saunalautta, Kuopion KuplaFutis, Kuopion Limusiini ja Cafe Väinö.
Yleisöäänestys on avattu Savon Sanomien sivuilla ja jatkuu 15.11.2020 asti.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Nyt on aika varata 2020 pikkujoulut. Anna ammattilaisen auttaa järjestelyissä ja toteutamme pikkujoulunne turvallisesti kaikki viranomaisohjeet huomioiden. Ryhmänne voi rauhassa keskittyä rentoutumiseen ja tapahtuma-alan ammattilainen vastaa kaikista järjestelyistä.
Pikkujoulupakettimme ovat suunniteltu niin että juhlijat ovat varmasti turvassa. Aktiviteetit ja ohjelmat ovat valittu niin että mm. turvavälit ja hygienia-asiat ovat erityisesti huomioitu.
Real Albert Promotionin valikoimassa on huomattava määrä elämyksiä ja aktiviteetteja. Voimme järjestää pikkujoulunne niin että ryhmä saa kunnolla rentoutua ilman ylimääräistä ajatustyötä. Tai sitten laitetaan kunnon rähinä päälle ja tehdään erilaisia aktiviteetteja! Valikoimassamme on aktiviteetteja kouhuviinijoogasta lasersotaan – tietenkin pyrimme toteuttamaan myös asiakkaan erityistoiveet.
Ryhmä jaetaan kahteen ryhmään. Toinen porukka pelaa Kuplafutista. Toinen porukka lasersotaan. Aktiviteetteja jatketaan tunnista puoleentoista taukoineen ja vaihdetaan lajeja keskenään.
Riehumisen jälkeen otetaan rennommin – näyttävä limusiinikuljetus siirtää juhlaväen toisaalle missä rentoudutaan olut- tai kouhuviinijoogan parissa. Samalla tulee venyteltyä lihakset kunnolla. Joogasta siirrytään kylpylään ja laittaudutaan kuntoon illallista varten.
Illalliselle varataan teemaan ja budjettiin sopiva tila sopivalta etäisyydeltä. Iltaohjelmassa voi olla vaikka puheita, stand uppia, karaokea, pelejä & kilpailuja – tai sitten ei mitään ja voitte keskustella rauhassa ja nauttia upeasta illallisesta.
Ota yhteyttä ja katsotaan miten teidän juhlat on käytännössä toteutettavissa! Ohjeistamme erityisesti turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Monen vuoden kokemuksen myötä osaamme myös ehdottaa teille ideoita ja ajatuksia illan kulusta!
Voit varata esimerkkipakettimme tai pelkän yksittäisen palvelun. Limusiinikyyti, Kuplafutis tai tuottaja pikkujouluihin on saatavilla myös erikseen.
+358 50 359 9990
info@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vuokraa tyylikäs baaritiski tilaisuuteesi. Kaluste sopii hyvin tiloihin joissa ei ole valmista baaritiskiä. Hyvä lisä polttareihin, häihin tai yritystapahtumiin. Tiski toimitetaan paikan päälle ja noudetaan tapahtuman jälkeen.
Real Albert Promotionilta saat myös tarvittaessa henkilökunnan. Jos tapahtumastasi puuttuu baarimikko niin pyydä lisätietoja tarjouspyynnössä ja järjestetään asia kuntoon.
Vuokraaja vastaa itse tarjoiltavista.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
8.1.2019 klo 16-19
Real Albert Promotionin tuottama Matkuksen Tenavatiistai jatkuu 8.1.2019 urheiluteemalla. Vieraaksi saapuu salibandyjoukkue Welhot, ja ohjelmassa mukana tietenkin pomppulinna sekä perheen yhteiset askartelut.
Tervetuloa Matkukselle #elohuoneeseen tiistaisin klo 16-19!
info@realabertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Real Albert Promotion | Y-tunnus: 2596183-6 | Käsityökatu 18, 70100 Kuopio | 050 436 8322 | info@realalbertpromotion.fi
info@realabertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kauppakeskus -tapahtumissa voimme tuottaa tapahtuman yhteistyössä kauppakeskuksen tai järjestävän tahon kanssa alusta loppuun, tai tietyiltä osa-alueilta. Liittyipä tarve sitten kalustoon, ohjelmaan tai aktiviteetteihin, etsimme ratkaisun kyseisen tapahtuman tarpeisiin.
Referenssi, Matkus Shopping Center:
”Suurin yhteistyötapahtumamme on Matkuksen joka viikkoinen TenavaTiistai-tapahtuma. Matkuksen TenavaTiistaita on työstetty Real Albert Promotion Oy:n porukan kanssa jo 1,5 vuotta. Tarvitsimme aikoinaan yhteistyökumppanin joka ottaa kopin koko paketista ja vie meidän visiotamme entistä asiakaskeskeisemmästä tapahtumasta eteenpäin. Olemme yhdessä kehittäneet tapahtumaan entistä parempaan suuntaan jatkuvalla kommunikoinnilla ja erilaisten konseptien testailulla. Tämän porukan kanssa on ollut myös aidosti hauskaa tehdä yhteistyötä!”
Real Albert Promotion | Y-tunnus: 2596183-6 | Käsityökatu 18, 70100 Kuopio | 050 436 8322 | info@realalbertpromotion.fi
info@realabertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Lisää merkkipäivääsi ripaus elämyksellisyyttä – halusit sitten vauhtia, pelejä tai muuta ohjelmaa ainutlaatuiseen päivääsi!
Lastenjuhlille sopii täydellisesti pomppulinna, ja valmistujaisten jatkoille iltaohjelma vaikkapa Saunalautalla. Häiden lisäohjelmaksi sopii erinomaisesti esimerkiksi kourakonepeli, jonka voi täyttää haluamillaan tuotteilla, tai vaikka Speden Speleistä tutuksi tullu nopeuspeli. Tyylikäs hääkuljetus onnistuu Hummer H2 -limusiinillamme. Voit vuokrata tuotteitamme erikseen tai pyytää tarjousta suuremmasta kokonaisuudesta!
Real Albert Promotion | Y-tunnus: 2596183-6 | Käsityökatu 18, 70100 Kuopio | 050 436 8322 | info@realalbertpromotion.fi
Vanhankallionkatu 8 C4,
70840 Kuopio
Y-tunnus: 2596183-6
050 359 3990
info@realalbertpromotion.fi