Kuopion Väinölänniemellä sijaitseva Cafe Väinö uudistaa toimintaansa. Viime kesänä rantakahvila saavutti suuren suosion niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Asiakkaiden toiveisiin on vastattu ja toiminta laajenee sekä verkossa että paikan päällä.
Viime kesänä vuokratuotteet olivat rannalla haluttua tavaraa ja niitä onkin tulossa lisää kesälle 2021. Cafe Väinö uudistuu myös rakenteellisesti, kun terassilaajennus toteutetaan ennen kesäkauden avausta. Muita uutuuksia on myös luvassa, mutta niitä saadaan odottaa lähemmäksi kesää.
Kesää kohden valmistaudutaan kuitenkin jo nyt hurjaa vauhtia. Siitä merkkinä on Cafe Väinön täysin uudet verkkosivut. Verkkosivut avataan TÄNÄÄN perjantaina 20.11. Verkkosivuilla pääsee tutustumaan muun muassa kahvilan toimintaan sekä elämyksiin ja vuokratuotteisiin.
Vuokratuotteita on saatavilla päiväkohtaisesti sekä koko kesän ajalle. Tarvikkeita ja elämyksiä hauskanpitoon löytyy niin lapsille kuin aikuisillekin. Valikoima on jo nyt mittava ja päivittyy jatkuvasti asiakkaiden toiveilla. Sivuilla voi jättää viestiä liittyen kahvilan toimintaan, vuokratuotteisiin tai mitä itse rantakahvilaan kaipaa. Vaikuttaa voi jo nyt!
Erityisenä uutuutena verkkosivuilla on Cafe Väinön oma verkkokauppa. Verkkokaupasta löytyy välineet rannalla oleskeluun joilla varmistaa, että kesästä nauttii täysin rinnoin. Valikoimasta löytyy myös Cafe Väinön logolla varustettuja tuotteita. Lahjakorteilla voi ilahduttaa esimerkiksi joululahjana, syntymäpäiväsankaria tai ostaa itselleen. Kesän herkullisin lahjakortti on erityisesti lasten mieleen, jäätelölahjakortilla saa kesän jokaisena päivänä jäätelön veloituksetta Cafe Väinöstä.
Cafe Väinön ollessa osa Real Albert Promotionin perhettä mahdollistaa tämä yksityistilaisuuksien järjestämisen Väinölänniemellä. Rantakahvilan tilat ovat vuokrattavissa niin yksityishenkilöiden kuin yrityksen tapahtumia varten. Elämykset ja aktiviteetit voidaan yhdistää jokaiseen tapahtumaan asiakkaan toiveiden mukaan. Tapahtumat olivat viime kesänä hitti Cafe Väinön tiloissa. Tulevan kesän uusien elämysten ja aktiviteettien ansiosta tapahtumista saadaan entistä ikimuistoisemmat.
Kesään on vielä tovi aikaa, mutta onneksi uusien verkkosivujen avulla pääsee virittäytymään jo nyt kesäiseen tunnelmaan. Tutustu verkkosivuihin täältä!
Nähdään kesällä Väinölänniemellä ja talvella verkkokaupassa!
Savon suurin rokkijuhla ja nykyisin myös Suomen helteisimmäksi festivaaliksi tituleerattu Kuopiorock juhlitaan Kuopion Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Festivaali julkaisi kesän 2021 artisteja ensimmäisenä Suomessa jo keväällä 2020, kun esiintyjistä julkaistiin Suomen menestyneisimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja sinfonisesta metallistaan tunnettu Nightwish sekä alankomaalainen female fronted metalin sanansaattaja Within Temptation. Nyt festivaalille julkaistaan runsaasti uutta ohjelmaa, artistien esiintymispäivät sekä avataan myyntiin kaikki mahdolliset myytävissä olevat lipputyypit lukuun ottamatta jo loppuunmyytyjä 3 päivän VIP-lippuja, 2 päivän VIP-lippuja ja lauantain VIP-lippuja.
Kuopiorockin päiväkohtainen ohjelma julkaistaan tänä vuonna historiallisen aikaisin. Perinteisesti festivaalin päiväkohtainen ohjelma on julkaistu vasta keväällä, mutta poikkeusvuoden myötä Kuopiorock haluaa virittää juhlakansan juhlatunnelmaan jo hyvissä ajoin.
Festivaalin avajaispäivänä torstaina esiintyvät Within Temptationin lisäksi myös 30-vuotista uraansa juhliva Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta laulujansa ammentava Amorphis sekä parhaillaan uutta albumia työstävä ja jättimäisistä moshpiteistään tunnettu lemiläinen Stam1na. Perjantaina festivaalilla nähdään muun muassa Suomen suurin poptähti Antti Tuisku, viime keväänä Etsimässä Rauhaa -albuminsa julkaissut Vesala, koko kansan popkuningatar Kaija Koo sekä Vain Elämää -ohjelman tämän syksyn kaudella esiintyvän Vesku Jokisen punkyhtye Klamydia.
Kuopiorockin lauantaipäivä kruunautuu itseoikeutetusti Nightwishin konserttiin, mutta päivän aikana esiintyvät myös ruotsalainen, Elize Rydin kipparoima Amaranthe, kansainvälistäkin menestystä niittävä Beast In Black sekä tänä vuonna No Absolution -albuminsa julkaissut trashmetalyhtye Lost Society.
Real Albert Promotionin kautta suoraan VIP-myynti yrityksille ja ryhmille(min 4 henkilöä.)
Esiintyjäjulkaisujen myötä Kuopiorock avaa kaikkien lipputyyppien myynnin lukuun ottamatta jo loppuun myytyjä lipputyyppejä, joita ovat 3 päivän, 2 päivän ja lauantain VIP-liput.
”VIP-liput ovat menneet kuumille kiville. Iso osa Kuopiorockin VIP-lipuista on niitä, joita myytiin jo kesälle 2020, mutta jotka asiakkaat ovat sitten säilyttäneet itsellään tullakseen festarille vuotta myöhemmin. Se on todella hieno asia, kertoo että meidän asiakkaamme ovat todella sitoutuneita Rokkiin. Saimme avattua nyt syksyllä todella pienen erän noita 3 päivän vippejä myyntiin, ja ne menivät kaikki 10 minuutissa. Oli hurjaa!”, kommentoi VIP-lippujen menekkiä festivaalin tapahtumapäällikkö Allu Koskinen ja jatkaa:
”Nyt julkaisemme myyntiin loputkin VIP-liput: meillä on jäljellä enää pienet erät torstain ja perjantain päiväkohtaisia VIP-lippuja. Ne tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippu.fi:hin. Niiden kanssa kannattaa oikeasti pitää kiirettä. Muita myyntiin julkaisemiamme pääsylippuja ovat normaalit 1 päivän liput, 2 päivän liput sekä kaikki Rokin oman leirintäalueen liput”.
18. kertaa järjestettävä festivaali juhlii myös syntymäpäiviään. Alun perin festivaalin 18-vuotissynttäreitä olisi tarkoitus juhlia jo kesällä 2020, mutta nyt juhlat ovat siirtyneet vuodella eteenpäin.Kuopiorock on käyttänyt odotteluajan elämyksellisen ja vastuullisen tapahtuman suunnitteluun, jossa kiinnitetään huomiota juhlien niin henkiseen kuin fyysiseen turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ekologisuuteen, jolloin tehostetaan esimerkiksi Rokin siivousta ja kierrätystä, pintojen ja alueiden puhtaanapitoa sekä erilaisia desinfiointimahdollisuuksia. Kuopiorock tulee jatkamaan myös Ekokompassityötä keväällä ja kesällä 2021 sekä tiivistää yhteistyötään viranomaisten kanssa, jolloin tapahtumaa suunnitellaan yhdessä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa alueellisia ohjeita ja määräyksiä noudattaen.
Kuopiorockin turvallisuustoimenpiteisiin tulee kuulumaan myös yhteystietojen kerääminen osana lipunmyyntiä, jotta festivaali pystyy tiedottamaan mahdollisista tapahtumaan ja sen järjestämiseen liittyvistä muutoksista sekä informoimaan erityisesti turvallisuuteen liittyvistä seikoista mahdollisimman nopeasti ja avoimesti . Asiakastietoja ei tulla käyttämään markkinointitarkoituksiin, vaan niiden avulla palvellaan asiakkaita parhailla mahdollisilla tavoilla. Kuopiorockia tehdään yhdessä, ja meille on ensisijaisen tärkeää huolehtia esiintyjien, asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
KUOPIOROCK 29.-31.7.2021
@kuopiorock #kuopiorock #rokkikuuluukaikille
torstai 29.7.2021: Within Temptation, Amorphis, Stam1na
perjantai 30.7.2021: Antti Tuisku, Vesala, Kaija Koo, Klamydia
lauantai 31.7.2021: Nightwish, Amaranthe, Beast in Black, Lost Society
KUOPIOROCK
29.-31.7.2021
www.kuopiorock.fi
@kuopiorock
#kuopiorock
#rokkikuuluukaikille
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Suomalaisten rakastama Raskasta Joulua toteutetaan rajoitetulla kapasiteetilla 11.12.2020 Kuopion Olvi Areenalla huikeana Show & Dinner -illallistoteutuksena turvavälejä noudattaen.
Raskasta Joulua konsertissa Kuopiossa rokkaavat tänä vuonna mm. Nightwishistä tuttu Marco Hietala, Antti Railio, Ville Tuomi sekä Tuple Salmela. Tuttuun tapaan solisteja säestää Raskasta Joulua -konseptin kehittäneen Erkka Korhosen johtama Raskasta Joulua -bändi. Kova tasoisen musiikkikattauksen lisäksi tarjolla on tänä vuonna uutuutena herkullinen Show & Dinner kolmen ruokalajin illallinen VIP vieraille. VIP Show & Dinner illallispaikat ovat ikärajaltaan K18 ja istumakatsomot ikärajattomia.
Jokaiselle VIP Show & Dinner -asiakkaalle on varattu oma istumapaikka pöydän äärestä. Illallinen tarjoillaan pöytiin kontaktien minimoimiseksi. Kattausajat illalliselle saapumiseen ovat porrastetusti, jotta ruuhkalta vältytään. Pöydät asetellaan väljästi toisiinsa nähden siten, että turvavälit pystytään takaamaan. Istumakatsomoiden paikoista myynnissä on noin kolmasosa katsomokapasiteetista suositusten mukaisten turvavälien takaamiseksi. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskien käyttöä suositellaan. Tarjoamme kaikille asiakkaille oman kasvomaskin veloituksetta.
”On tärkeää, että myös tapahtuma-ala menee eteenpäin haasteellisista olosuhteista huolimatta Suomessa. Vahvalla yhteistyöllä ja ammattitaitoisella tuotannolla pystymme tarjoamaan turvallisia elämyksiä pikkujoulukauteen.” kertoo Allu Koskinen, Real Albert Promotionsilta. Raskasta Joulua Kuopion konsertin järjestämisestä vastaa yhteistyössä Real Albert Promotion sekä Nordic Live Productions.
Normaalit liput alkaen 44,90€ (ikärajaton)
VIP Show & Dinner liput 139,90€ (K18)
VIP Show & Dinner lippu sisältää:
Alkuruoka:
Pääruoka:
Jälkiruoka:
Raskasta Joulua -konsertissa kaupungin turvallisimmat ja ammattitaitoisimmat pikkujoulut! Lämpimästi tervetuloa!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Normaalit liput alkaen 44,90€ (ikärajaton)
VIP Show & Dinner liput 139,90€ (K18)
Real Albert Promotion mukana Parasta Palvelua 2020 äänestyksessä.
Parasta Palvelua tarjoavaa yritystä etsitään jos seitsemättä kertaa. Kilpailun järjestävä Kuopion alueen kauppakamarin palveluvaliokunta haluaa nostattaa palvelualan arvostusta, kiinnostavuutta ja kasvattaa toimialan näkyvyyttä vahvana työllistäjänä ja monipuolisena uravaihtoehtona.
Meiltä mukana ovat Real Albert Promotionin lisäksi Kuopion Saunalautta, Kuopion KuplaFutis, Kuopion Limusiini ja Cafe Väinö.
Yleisöäänestys on avattu Savon Sanomien sivuilla ja jatkuu 15.11.2020 asti.
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Nyt on aika varata 2020 pikkujoulut. Anna ammattilaisen auttaa järjestelyissä ja toteutamme pikkujoulunne turvallisesti kaikki viranomaisohjeet huomioiden. Ryhmänne voi rauhassa keskittyä rentoutumiseen ja tapahtuma-alan ammattilainen vastaa kaikista järjestelyistä.
Pikkujoulupakettimme ovat suunniteltu niin että juhlijat ovat varmasti turvassa. Aktiviteetit ja ohjelmat ovat valittu niin että mm. turvavälit ja hygienia-asiat ovat erityisesti huomioitu.
Real Albert Promotionin valikoimassa on huomattava määrä elämyksiä ja aktiviteetteja. Voimme järjestää pikkujoulunne niin että ryhmä saa kunnolla rentoutua ilman ylimääräistä ajatustyötä. Tai sitten laitetaan kunnon rähinä päälle ja tehdään erilaisia aktiviteetteja! Valikoimassamme on aktiviteetteja kouhuviinijoogasta lasersotaan – tietenkin pyrimme toteuttamaan myös asiakkaan erityistoiveet.
Ryhmä jaetaan kahteen ryhmään. Toinen porukka pelaa Kuplafutista. Toinen porukka lasersotaan. Aktiviteetteja jatketaan tunnista puoleentoista taukoineen ja vaihdetaan lajeja keskenään.
Riehumisen jälkeen otetaan rennommin – näyttävä limusiinikuljetus siirtää juhlaväen toisaalle missä rentoudutaan olut- tai kouhuviinijoogan parissa. Samalla tulee venyteltyä lihakset kunnolla. Joogasta siirrytään kylpylään ja laittaudutaan kuntoon illallista varten.
Illalliselle varataan teemaan ja budjettiin sopiva tila sopivalta etäisyydeltä. Iltaohjelmassa voi olla vaikka puheita, stand uppia, karaokea, pelejä & kilpailuja – tai sitten ei mitään ja voitte keskustella rauhassa ja nauttia upeasta illallisesta.
Ota yhteyttä ja katsotaan miten teidän juhlat on käytännössä toteutettavissa! Ohjeistamme erityisesti turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Monen vuoden kokemuksen myötä osaamme myös ehdottaa teille ideoita ja ajatuksia illan kulusta!
Voit varata esimerkkipakettimme tai pelkän yksittäisen palvelun. Limusiinikyyti, Kuplafutis tai tuottaja pikkujouluihin on saatavilla myös erikseen.
+358 50 359 9990
info@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kokosimme kesän parhaat menovinkit lähimatkailuun Kuopiossa, tsekkaa tästä alta lista aktiviteeteista ja uunituoreista uutuksista, joista löytyy jotakin puuhaa vauvasta vaariin!
Nauti ensiluokkaisesta saunakokemuksesta Kallaveden laineilla! Saunalautan pehmeistä puulöylyistä ja paljun syleilystä nauttii jokainen vauvasta vaariin, SUP -laudat tuovat hieman lisämaustetta vedessä polskimiseen ja grillissä valmistuvat eväät koko porukalle.
Kuplafutis on hengästyttävän hauska, leikkimielinen urheilulaji jossa futista pelataan hupaisat suojakuplat päällä! Sääntöjä Kuplafutiksessa ei juurikaan ole, kunhan pelaa reilusti ja pitää hauskaa.
Ripaus luksusta arkeen? Kuopion Limusiinissa järjestät romanttiset treffit, unohtumattomat synttärit tai vaikkapa yllätysohjelman illanistujaisiin! Hulppea Hummer H2 kyydittää asiakkaita niin Kuopiossa kuin lähipitäjissä, ja ammattikuskimme varmistaa asiakkaidemme onnistuneen elämyksen.
Sähkömönkijäsafarilla lapset pääsevät kokeilemaan pienikokoisella mönkijällä Väinölänniemen ympäri kulkevaa safarireittiä! Reitti kulkee kevyen liikenteen väylää pitkin upeissa rantamaisemissa. Safarikierroksen päätteeksi koko porukka pääsee nauttimaan jäätelöt ja pillimehut Cafe Väinön terassilla. Huom. ei sateella.
Mikä olisikaan kesäisempää tekemistä kuin Väinölänniemen upeissa maisemissa SUP -lautailu! Jopa kymmenen hengen porukat pääsevät matkaan uimarannan kupeessa sijaitsevalta Cafe Väinöltä, johon pääsee nopeasti ja kätevästi autolla, pyörällä, tai keskustasta vaikkapa kävellen.
Cafe Väinön kanadalaiskanootit ovat helppo ratkaisu pienille ryhmille sekä lapsiperheille. Yhteen kanoottiin mahtuu kolme henkeä, esim. kaksi aikuista ja yksi lapsi yhteen kanoottiin. Painoraja 300 kg. Väinölänniemeltä on helppoa ja turvallista lähteä melomaan!
Pomppulinnat sopivat myös poikkeusolojen juhlavetonaulaksi! Vaikka isoja juhlia ei voikaan tällä hetkellä järjestää, pomppulinna riemastuttaa varmasti synttärisankaria ja lähimmäisiä. Pomppulinnat toimitamme ja asennamme suoraan asiakkaalle, joten tämän helpommaksi juhlajärjestelyt eivät muutu!
Miltä kuulostaisi biljardipöytä, flipperi, Whack-a-mole, korispeli, tai vaikkapa jousiammuntapeli kotiin kuljetettuna? Vuokrapelit tuovat piristystä arkeen ja ne toimivat erinomaisena vetonaulana esim. syntymäpäiväjuhlilla.
Cafe Väinön megalautalla kelpaa paistatella Vänärin uimarannan kupeessa! Lautalta on helppo pulahtaa virkistävälle uinnille ja fiilistellä kesätunnelmaa Kuopion kauneimmalla rannalla. Lauttaa mahtuu 6 henkeä.
Sähköllä toimivilla potkulaudoilla kelpaa huristella pitkin Kuopion kesäisiä katuja! Potkulaudan ovat helppokäyttöisiä, ja kolmen tunnin aikana akku kestää n. 25-50 km ajoa, riippuen hieman maastosta ja ajotyylistä. Eli ei muutakun eväät reppuun mukaan ja kruisailemaan! Huom. ei sateella.
Kaikki mainitut vuokratuotteet ja elämyspalvelut toteutetaan viranomaisten määräyksiä noudattaen ja hygieniasta huolehtien. Voit kysyä lisätietoja WhatsAppilla numerosta +358 50 359 3990 tai sähköpostilla: info@realalbertpromotion.fi
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Real Albert Promotionin kesän 2020 päräyttävimmät uutuudet on lisätty elämysvalikoimaan! Tarjolla on lapsille sähkömönkijäsafareita, missä viiden ryhmissä kierretään pienikokoisilla lapsille suunntatuilla sähkömönkijöillä safarireitti Väinölänniemen ympäristössä. Mukana on aina ohjaaja sekä yksi huoltaja, jotka ajavat aikuisille tarkoitetuilla sähköpotkulaudoilla. Tätä ainutlaatuista palvelua et löydä muualta Suomesta! Aikaisempaa kokemusta ei tavitse, vaan ohjaaja neuvoo laitteen käytössä.
Aikuisille suunnatuilla sähköpotkulaudoilla pääsee huristelemaan ympäri Kuopiota rennoissa meiningeissä. Parin tunnin ajon aikaa potkulaudoilla pääsee n. 25-50 km riippuen hieman ajoreitistä ja tyylistä, ja niillä ajo onnistuu myös ilman aikaisempaa kokemusta. Tämän siistimpää kesäelämystä saa etsiä, eli ei muutakun eväät reppuun ja baanalle!
Kysy lisää tai tee varaus: info@realalbertpromotion.fi tai 0503593990
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Real Albert Promotion on mukana European Region of Gastronomy -hankkeessa vuosina 2020-2021. Alla lisätietoa hankkeesta ja sen merkityksestä:
Kuopion seudulla tarjoillaan upea kattaus ruoka- matkailu- ja luovien alojen yritysten yhteistyössä ideoituja makunystyröitä kutkuttavia kokonaisuuksia. Uudenlaisten yritysverkostojen yhteistyössä syntyy kulttuurin ohella gastronomian sekä ruoan ympärille kietoutuvia tapahtumia, koulutusta ja yrittäjyyttä. European Region of Gastronomy –tunnus viestii vastuullisista tuotteista tai palveluista, joiden tuotannossa painotetaan laatua, luotettavuutta ja paikallisten raaka-aineiden käyttöä. Tunnustukseen liittyy vahvasti paikallisen kulttuurin ja lähiraaka-aineiden vaaliminen sekä vastuullisen toiminnan kehittäminen. Yhteistyössä mukana olevat yritykset sitoutuvat kehittämään toimintansa ympäristöllistä, taloudellista- ja sosiaalista vastuullisuutta
European Region of Gastronomy -verkosto ja status
European Region of Gastronomy -verkosto on eurooppalaisten alueiden yhteistyöverkosto, joka edistää monialaista yhteistyötä ruokakulttuurin, matkailun ja taiteen alueilla. Kyseessä on osaamisverkosto, jossa paitsi tutkitaan ajankohtaisia ruokakulttuuriin ja siihen liittyvän matkailun ilmiöitä, myös edistetään alueiden tunnettuutta ja aluetaloutta.
Lue lisää hankkeesta: http://www.tastesavo.fi/
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Väinölänniemen uimarannan kupeessa sijaitseva Cafe Väinö on avannut terassinsa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Toukokuussa kahvila on myynyt vain takeaway -tuotteita, mutta nyt terassille pääsee nauttimaan niin jäätelöstä kuin virvoitusjuomista. Ravintola on auki kesä- ja heinäkuussa klo 10-20 (huom. säävaraus! Seuraa aukioloaikoja Facebook -sivuilta)
Väinön virallisia avajaisia vietetään 5.-6.6., jolloin kioskilla on luvassa riemukasta meininkiä koko perheelle. Päivän rientoihin on tarjolla vuokrattavia uimapatjoja ja -leluja. Viikonloppuna tulemme julkaisemaan tarjouksia SUP-lauta vuokrasta, ja uusi Väinön Megalautta palvelee asiakkaita viikonlopun ajan!
Uudelta viihtyisältä lisäterassiltamme löytyy someseinä, säkkituoleja ja RPS:n kivi-paperi-sakset turnauspöytä! Someseinällä on jaossa molempina päivinä parhalle postaukselle extrapalkinto, sekä RPS:n kivi-paperi-sakset -turnauksia!
Lisätietoa avajaisita Facebook -tapahtumassa, sinne pääset TÄSTÄ!
Cafe Väinössä noudatetaan kaikkia anniskeluravintoloita koskevia säädöksiä. Ravintolan tartuntatautilain mukainen omavalvontasuunnitelma on asiakkaiden nähtävillä. Ravintolassa noudatetaan seuraavia periaatteita turvallisen vierailun mahdollistamiseksi:
-Ethän tule asioimaan ravintolaan, jos sinulla on mitään koronaan viittaavia oireita
-Yski ja aivasta oikein
-Pidä riittävä turvaväli muihin seurueisiin myös myyntipisteelle jonottaessa
-Terassikalusteet on sijoiteltu väljemmin turvavälejä ajatellen
-Pyritään suosimaan kortti- ja lähimaksamista
-Etenkin kaikkien kosketuspintojen puhdistusta on tehostettu ja henkilökunta huolehtii osaltaa hyvästä käsihygieniasta
-Pesethän kädet ja käytä tarvittaessa käsidesiä
Turvallisesti tervetuloa!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
18 vuotta täyttävä Kuopiorock on julkaissut ensimmäisenä Suomessa isoista musiikkifestivaaleista ohjelmaa jo 2021 kesälle. Kuopiorock juhlitaan seuraavan kerran 29.-31.7.2021. Heinäkuussa 2021 Väinölänniemellä tullaan näkemään järkälemäinen kattaus, kun lavalle astelevat kansainvälisesti menestynyt Nightwish sekä alankomaalainen melodista metallia tarjoileva Within Temptation. Within Temptation esiintyy illan viimeisenä torstaina 29.7. ja Nightwish esiintyy lauantaina 31.7. illan pääesiintyjänä päättäen näyttävästi koko Kuopiorockin 2021. Tapahtuman kolmen päivän peruslippujen myynti vuodelle 2021 on nyt avattu Tiketissä ja Lippu.fi -kanavissa asiakkaiden kovasta toiveesta.
Tapahtumaa ei järjestetä 2020 vallitsevan tilanteen vuoksi. Kuopiorockin asiakkaat voivat halutessaan lunastaa lippurahat 2020 lipuista takaisin sekä Tiketin, että Lippu.fi -järjestelmien kautta tai säilyttää lippunsa ja nähdä livenä Nightwishin sekä Within Temptationin Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Vuoden 2020 Kuopiorock lippu käy tapahtumassa 2021 sellaisenaan eikä vaadi asiakkaalta mitään toimia. Lisätietoa ja infoa lippurahojen palautuksista löytyy netistä www.kuopiorock.fi/ukk.
Edellisen kerran vuonna 2019 Kuopiorockia juhlittiin ennätyksellisen 32 000 kävijän voimin, VIP -alueen sekä lauantain festivaalilippujen ollessa loppuunmyydyt. Osa VIP-lipuista on jo nyt kesälle 2021 tässä vaiheessa loppuunmyyty, mikäli asiakkaat eivät hae palautuksia VIP-lipuista 31.8.2020 mennessä. Ilmoitamme reaaliaikaisen tilanteen VIP-lippujen osalta syyskuussa 2020, kaikki mahdollisesti vapautuvat liput laitetaan takaisin myyntiin.
Rokin pääesiintyjän paikan 2021 lunastaa menestyksekkään kansainvälisen uran luonut Nightwish, jonka viimeisimmästä Kuopiorock -keikasta tulee kesällä 2021 kuluneeksi yhdeksän vuotta. Toinen odotettu nimi on alankomaalainen melodisen metallin suurnimi Within Temptation, joka on toivottu vieras Savonmaalle. Lisää ohjelmaa 2021 vuodelle julkaistaan syksyllä.
”Heinäkuussa 2021 Kuopiorock saatetaan täysi-ikäisyyteen historiallisen kovan kattauksen kera ja ensimmäiset kovat nimet ovat jo tiskissä. VIP -lipuista kesälle 2021 tällä hetkellä on myyty jo osittain loppuun. Se jääkaappien ovissa komeileva Rokin VIP-lippu ensi kesälle on nyt aarre, josta kannattaa pitää tiukasti kiinni”, nauraa Kuopiorockin festivaalipäällikkö Allu Koskinen. ” Välivuoden 2020 myötä entistä kovempi hinku festarikentälle painaa jo nyt punteissa. Kesää 2021 suunnitellaan ennätysvauhdilla jo nyt ja lisää julkaisuja on luvassa syksyllä.” Koskinen lupaa.
Kuopiorock 29.7.-31.7.2021
ESIINTYJÄT
Nightwish (la), Within Temptation (to)
LIPUT
3 pvä festivaalilippu 119 eur
Liput myy Tiketti ja Lippu.fi
Muut lipputyypit 2021 tapahtumaan tulevat myyntiin syksyllä.
Kuopiorock 2020 lippujen palautuksesta voit lukea lisää täältä: www.kuopiorock.fi/ukk
www.kuopiorock.fi
Facebook: www.facebook.com/kuopiorock
Instagram: @kuopiorock
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Kevään 2020 palveluihin uutuutena meiltä varaat kätevästi nyt myös sähköavusteiset e-Fatbiket! Vuokraustoiminta sijoittuu Cafe Väinön yhteyteen, ja pyöriä voi vuokrata kioskin ollessa auki tai etukäteen varaamalla. Pyörät kulkevat joko sähkön avustukella tai ilman, joten niillä kelpaa huristella ympäriinsä Kuopion mäkisiäkin maastoja pitkin. Vuokrattavana on myös lasten pyöriä, joten ajelulle voi lähteä koko perheen voimin!
Omatoimisen vuokrauksen lisäksi toteutamme etukäteisvarauksella myös sähköpyöräsafareita, joihin sisältyy opastettu ajokierros sekä nuotioruokailun mehun ja makkaran kera. Katso lisätiedot vuokrauksesta ja safareista TÄÄLTÄ!
Cafe Väinön aukiolosta tiedotamme pian. Seuraamme viranomaisten korona -ohjeistuksia ja määräyksiä, ja tiedotamme niiden mahdollisista vaikutuksista vuokraustoimintaan. Vuokralaitteiden puhtaudesta pidetään huolta, ja suosittelemme vuokrauksen aikana asiakkaita pitämään riittävät turvavälit.
www.facebook.fi/cafevaino
@cafevaino
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Suomen hallitus on kieltänyt yli 500 henkilön yleisötapahtumat ainakin heinäkuun 2020 loppuun saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että Tahko Juhannusta tai Kuopiorockia ei voida tänä vuonna järjestää. Yleisön, artistien ja tapahtumatiimimme terveys ja turvallisuus ovat meille tärkeintä.
Meitä harmittaa vietävästi, mutta juuri nyt on keskityttävä tärkeimpään eli ihmisten terveyteen.
Jos haluat juhlia ensi vuoden Tahko Juhannuksessa tai Kuopiorockissa, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Tämän vuoden lippu käy sisäänpääsynä sellaisenaan molempiin tapahtumiin vuonna 2021. Tahko Juhannus juhlitaan ensi juhannuksena kolmipäiväisenä Tahkovuoren Event Parkissa 24.-26.6.2021 ja Kuopiorock Väinölänniemellä 29.-31.7.2021. Lisätietoa ensi vuoden tapahtumista julkaistaan mahdollisimman pian.
Jos haluat palauttaa jo ostetun lippusi, lippurahat palautetaan asiakkaille sen lippukaupan toimesta, josta olet lippusi ostanut. Varaudu mahdollisiin ruuhkiin lippukauppojen asiakaspalvelussa ja rahanpalautuksissa. Virallisina lippukauppoina ovat toimineet Tiketti ja Lippu.fi.
VIP -lippupaketin Real Albert Promotionilta ostaneisiin yritysasiakkaisiin ollaan vielä erikseen yhteyksissä.
Tahko Juhannuksen ja Kuopiorockin nettisivuilta löydät vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin sisältäen lippupalautusten ohjeet ja linkit, tsekkaa osio täältä: www.tahkojuhannus.fi/ukk
www.kuopiorock.fi/ukk
Jos sinulle herää kysymyksiä, joihin ei vielä vastausta UKK-osiosta löydy, niin laita meille somessa yksityisviestiä ja vastaamme mahdollisimman nopeasti. Viesteihin vastataan saapumisjärjestyksessä, viivettä saattaa välillä esiintyä, tarkistathan ensin UKK’n viimeisimmän version nettisivuilta ennen kysymyksen lähettämistä. Tapahtumien nettisivujen usein kysyttyjen kysymysten vastauksia päivitetään kaiken uuden tiedon pohjalta.
Nyt yhdessä vaikeiden aikojen yli ja kohti ensi vuotta ja kaikkien aikojen festarikesää 2021!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
K-Market Pirtti
Citymarket Päiväranta
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Real Albert Promotionin vuokravalikoimaan on lisätty virtuaalipelejä sekä VIP -sauna. Molemmat tuotteet ovat erinomainen lisä tapahtumaasi!
Virtuaalipelipakettimme ansiosta VR -pelejä pääsee nyt pelaamaan käytännössä missä vain – pakettiin kuuluu aina laitteiden asennus ja tehtävään koulutettu ohjaaja. Virtuaalipelien pelaaminen on jännittävä lisä esimerkiksi tyhy -päivään, kauppakeskustapahtumaan, synttäreille, tai vaikkapa polttareihin.
VIP -sauna, johon kuuluu kahdeksan hengen sauna sekä pukutilat, soveltuu parhaiten lisänä esimerkiksi suuriin yleisötapahtumiin lisäpalveluksi. VIP -sauna kuljetetaan aina tilaajan valitsemaan paikkaan, missä saunominen on mahdollista. Tämän perisuomalaisempaa vetonaulaa saa etsiä!
info@realalbertpromotion.fi
+358 50 359 3990
Vanhankallionkatu 8 C4,
70840 Kuopio
Y-tunnus: 2596183-6
050 359 3990
info@realalbertpromotion.fi